JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Tänä vuonna on sattunut jo kaksi kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että sähköiskuun ei aina tarvita edes kosketusta, sillä sähkö hyppää ilmavälin yli ilmajohdosta esimerkiksi työkoneeseen tai nosturiin.

Ilmajohtojen aiheuttama vaara on syytä ottaa huomioon työmaiden turvallisuussuunnittelussa ja ilmajohtojen lähellä työskenneltäessä. 

Onnettomuuksista toinen aiheutui, kun imupaineauton kuljettaja oli nostanut auton säiliön pystyyn suurjänniteilmajohdon alapuolella purkaakseen autossa olleen hiekkakuorman. Tällöin auton säiliö aiheutti valokaaren ja sitä kautta voimakkaan sähköiskun kuljettajalle. Kuljettaja toimitettiin ambulanssilla sairaalaan, jossa hän menehtyi myöhemmin.

Toinen onnettomuus sattui elementtitehtaan varastokentällä. Kaksi miestä oli nostamassa elementtejä ilmajohtojen läheisyydessä. Nosturin vaijerin koskettaessa tai joutuessa liian lähelle sähköjohtoja aiheutui valokaari, ja toinen miehistä sai sähköiskun nosturin vaijerin ja elementtien raudoituksen kautta. Mies kuoli myöhemmin sairaalassa.

- Olennaista on ymmärtää, että sähköiskun voi saada, vaikkei ilmajohtoihin edes koskettaisi. Siksi jo työmaiden turvallisuussuunnittelussa ja ilmajohtojen lähialueella työskenneltäessä on otettava huomioon valokaaren ja sähköiskun vaara, muistuttaa ylitarkastaja Leila Öhman Tukesista.

Ilmajohto-onnettomuuden riskejä voi pienentää noudattamalla näitä ohjeita:
- Selvitä aina etukäteen, onko työskentelyalueen läheisyydessä ilmajohtoja.
- Sijoita varastot ja lastauspaikat riittävän kauas ilmajohdoista.
- Noudata suojaetäisyyksiä.
- Ohjeista kaikki työntekijät, erityisesti työkoneiden kuljettajat.

Tarkempia tietoja turvallisesta työskentelystä ilmajohtojen lähellä, tyypillisimmistä ilmajohdoista ja suojaetäisyyksistä sekä toiminnasta onnettomuustilanteessa löytyy Tukesin verkkosivuilta.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

Räätälöity piiri on usein käytännöllisin

Räätälöidyn tai kustomoidun piirin suunnitteluun liittyy useita sitkeitä myyttejä ja pelkoja, jotka lähes kaikki ovat perusteettomia. Lisäksi tämän suunnittelumenetelmän monia etuja ei ymmärretä kovin hyvin. Tässä artikkelissa perustellaan, miksi sinun pitäisi pohtia räätälöidyn piirin rakentamista myös pienen volyymin projekteissa.

Lue lisää...
 
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
ETN_fi LTE-broadcast sopii autojen V2X-yhteyksiin. https://t.co/F8IgZpVhis
ETN_fi How Secure is my IoT? Etteplan CTO Jaakko Ala-Paavola at Embedded Conference Finland 2018. https://t.co/xHInjZJqPshttps://t.co/h671lU8gv1
 
 

ny template