JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Sähköautojen Virta Koti -latauspalvelu valittiin voittajaksi maailman suurimmassa älykkään ja sähköisen liikenteen eMove360° -tapahtumassa Saksassa. Virta Koti ohjaa latausta älykkäästi sähkön hinnan mukaan ja mahdollistaa latauspisteen jakamisen julkiseksi.

Samassa kilpailussa palkittiin myös Mercedes-Benzin langaton latausratkaisu. Palkinnon tuomaristo kiinnitti huomiota Virran palvelun kykyyn hyödyntää sähköautoja osana energiajärjestelmää.

- Menestyäkseen latauspalveluiden tulee olla helppokäyttöisiä ja tuoda kuluttajalle lisäarvoa. Virran palvelu yhdistää sähköautoilijan energiamarkkinaan ja sähköautoilija saa tästä itselleen suoraa taloudellista hyötyä. Näemme tässä merkittävän kansainvälisen liiketoiminnan mahdollisuuden, kertoo Virran liiketoimintajohtaja Elias Pöyry.

Palvelu ohjaa älykästä latauslaitetta siten, että lataustapahtumat ajoittuvat Nord Pool Spot -markkinahintojen mukaisille halvimmille tunneille. Käyttäjä voi halutessaan jakaa oman latauspisteensä julkisesti osaksi kattavaa latausverkostoa ja saada lisätienestejä. Lisäksi palvelu mahdollistaa latauskustannusten automaattisen raportoinnin työnantajalle.

Uusiutuvien energiamuotojen yleistyessä kuluttajien kysyntäjoustoa tarvitaan entistä enemmän. Kun vuonna 2030 Euroopassa on 40 miljoonaa sähköautoa, niiden muodostama 400 gigawatin tehokapasiteetti on esimerkiksi 20-kertainen Suomen huipputehotarpeeseen nähden. Sähköautot ovatkin kaikkein kustannustehokkain tapa uusiutuvan energian vaatimaan joustoon.

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Koko järjestelmää voidaan simuloida kerralla

Simulointi on perusedellytys monimutkaisen järjestelmän onnistuneelle suunnittelulle, kehittämiselle ja testaamiselle. Yhdistämällä Wind Riverin Simicsin kaltainen tietokoneen simulointiohjelmisto fyysisen järjestelmän ja ympäristön simulaatioon voidaan koko järjestelmän kattavia testejä ajaa täysin automaattisesti niin usein kuin halutaan.

Lue lisää...
 
ETN_fi Thaimaan luolapelastusoperaatiossa käytettiin MaxMesh-verkkotekniikkaa, joka perustui Analog Devicesin AD9364-piire… https://t.co/eVFbYcblRg
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
 
 

ny template