JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Ensimmäinen iPhone esiteltiin vuonna 2007. Sen jälkeisenä kymmenen vuoden aikana laitteen suorituskyky on kasvanut 120-kertaiseksi. Elektroniikan kehitys on ollut todella nopeaa.

Samaan aikaan Apple on onnistunut hiljalleen kasvattamaan älypuhelimensa toiminta-aikaa yhdellä latauksella. Tämä on erittäin kova saavutus, kun ottaa huomioon, että akun kapasiteetti kasvoi ensimmäisestä iPhonesta iPhone 7:een keskimäärin neljä prosenttia jopa laitepolvessa.

Ensimmäisessä iPhonessa oli 1400 milliampeeritunnin akku. iPhone 4S:ssä akku kasvoi 1430 mAh:een, iPhone 6:ssa 1810 mAh:een ja Viime vuonna iPhone 7:ssa 1960 milliampeerituntiin.

Uusimmassa iPhone X:ssä akku 2716 milliampeeritunnin kokoinen. Monissa muissa malleissa akun kapasiteetti on kuitenkin merkittävästi suurempi. Esimerkiksi Huawein Mate 10 Pro -laitteessa 4000 milliampeerituntia.

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Koko järjestelmää voidaan simuloida kerralla

Simulointi on perusedellytys monimutkaisen järjestelmän onnistuneelle suunnittelulle, kehittämiselle ja testaamiselle. Yhdistämällä Wind Riverin Simicsin kaltainen tietokoneen simulointiohjelmisto fyysisen järjestelmän ja ympäristön simulaatioon voidaan koko järjestelmän kattavia testejä ajaa täysin automaattisesti niin usein kuin halutaan.

Lue lisää...
 
ETN_fi Thaimaan luolapelastusoperaatiossa käytettiin MaxMesh-verkkotekniikkaa, joka perustui Analog Devicesin AD9364-piire… https://t.co/eVFbYcblRg
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
 
 

ny template