JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

Linux-yritys Caldera haastoi IBM:n oikeuteen vuonna 2003 väittäen, että IBM oli istuttanut sen omistamaa koodia UNIX-käyttöjärjestelmään. Kiista näytti jo ratkenneen vuoden 2016 alkupuolella, mutta on nyt herännyt jälleen henkiin. Teoriassa on pieni mahdollisuus, että luvatta käytettyä koodia olisi myös linuxissa.

Kyse on kaiken kaikkiaan oudosta tapauksesta. SCO-nimistä firmaakaan ei enää oikeastaan ole, paitsi tämän oikeudenkäynnin muodossa. Yhtiön omistajat ovat kuitenkin katsoneet, että asia pitää katsoa loppuun. Motiivi on tietenkin raha: mikäli linuxissa olisi Calderan koodia ja kaikkia linuxia käyttävät joutuisivat siitä jotenkin maksamaan, shekki olisi huomattavan suuri.

Helmikuussa 2016 USA:n alueoikeuden tuomari David Nuffer päätti, ettei SCO:lla ole mitään perusteita syytöksilleen. Nyt USA:n valituksia käsittelevä oikeus on päättänyt, että SCO saa jatkaa alkuperäistä IBM:ää vastaan nostettua syytettään.

Mikäli nykyinen SCO osoittaisi, että sen omistamaa koodia on linuxissa, olisi periaatteessa jokainen linux-tuotteita myyvä velvollinen korvaamaan siitä SCO:lle. Näitä yrityksiä on paljon. Listausta linuxin käyttäjistä ei ole tehty, mutta kyse on tuhansista yrityksistä.

IBM:lle mahdollinen häviä oikeudessa voisi maksaa miljardeja dollareita. Asian käsittely jatkuu nyt Salt lake Cityssä.

 
 

Kustomoitu piiri on täydellinen teollisen internetin sovelluksiin

Teollisen internetin tai IIoT:n (Industrial Internet of Things) tarkoitus on hyvin yksinkertainen: tehdä tuotantolaitoksista mahdollisimman tehokkaita optimoimalla kaikki operaatiot, joihin kuuluvat tuotanto, materiaalien hallinta ja ylläpito.

Lue lisää...

Mobiililaitteiden jännitenotkahdukset voidaan estää

Buck-boost-muuntimen hyödyntäminen esiregulaattorina mobiililaitteessa tarjoaa vakaasti säädetyn väyläjännitteen alijärjestelmien käyttöön. Esiregulaattori estää hetkelliset jännitenotkahdukset, kun akun napajännitteessä esiintyy vaihtelevan kuormavirran aiheuttamia jännitepudotuksia. Samalla se tarjoaa koko järjestelmälle entistä korkeamman hyötysuhteen.

Lue lisää...
 
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
ETN_fi Risto Siilasmaa of Nokia: Why you should study AI and Machine Learning and how I did it https://t.co/ifOQ9CtGn0
ETN_fi Electronics integrated in wooden panels? See https://t.co/9VcZEajv4l @TactoTek
ETN_fi 60% of iPhone X users feel that Face ID is better than Touch ID. Have you found Face ID to be an adequate successor… https://t.co/I2Lkl2dHVV
ETN_fi AI-puhelin tulee jatkuvasti älykkäämmäksi. See https://t.co/8D1pMumaYH @HuaweiMobileFI
 
 

ny template