JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Salamalataukseksi ABB sitä kutsuu, ja onhan nimi aika osuva. ABB:n tekniikalla sähköbussin akusto latautuu tiettyyn tasoon vain 20 sekunnissa. Ensimmäiset tekniikkaa hyödyntävät bussit lähtivät kaupallisille reiteille Sveitsissä.

Genevessä linja 23 yhdistää kaupungin lentokentän esikaupunkialueelle. Linjalla on 12 sähköbussia, jotka ladataan ABB:n tekniikalla.

Kun bussi saapuu latausasemalle, joka on samalla pysäkki, se kytkeytyy latausjärjestelmään alle yhdessä sekunnissa. Bussin akusto latautuu sinä aikana, kun matkustajat poistuvat autosta ja uudet tulevat sisään.

Linjan pääteasemalle bussin akusto ladataan täyteen. Tämä vie ABB:n mukaan aikaa noin viisi minuuttia.

Sähköbussin myötä vain tällä yhdellä linjalla voidaan tehdä suuria säästöjä hiilidioksidipäästöissä. Linjalla ajetaan kaikkiaan 600 000 kilometriä vuodessa. Kun bussit toimivat sähkövirralla, päästöjä jää syntymättä peräti tuhannen tonnin verran.

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Moniydinsuorittimet tulevat lentokoneisiin

Ilmailun turvakriittisissä ohjausjärjestelmissä on aiemmin pitäydytty perinteisiin yhden ytimen prosessoriratkaisuihin. Nyt ilmailualallakin aletaan yleistä kehitystä seuraten siirtyä moniytimisiin suoritinarkkitehtuureihin.

Lue lisää...
 
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
 
 

ny template