JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Nokia on yhdessä 12 kumppanin kanssa kehittänyt konseptin, jossa tuotantolaitos saadaan pystytettyä oikeastaan minne tahansa muutamassa tunnissa. Konseptilla on hauska nimi: tehdas laatikossa.

Tosiasiassa kyse on kontista, joka voidaan ajaa haluttuun paikkaan. Kontin avulla startup voi aloittaa tuotteen esivalmistuksen nopeasti, vanha valmistaja voi käyttää sitä uusien tuotteiden esittelyyn ja tuotannon keskeytyessä se voidaan nopeasti käynnistää uudelleen kontin avulla.

Konttitehdas ei olisi mahdollista ilman eri alueilla toimivien yritysten yhteistyötä. Nokian tekniikalla kontti saadaan liitettyä verkkoihin, mutta lisäksi tarvitaan DHL:ää kuljettamaan sitä, Fujin ladonta- ja Mycronicin pintaliitoskoneita, Hartingin RFID-tekniikkaa sekä kontin seurantaan että tuotannon ohjaukseen, Beta Layoutia piirikortteihin, jne.

Nokian mukaan projekti käynnistyi toden teolla loppuvuodesta 2017 Nokian Münchenissä sijaitsevassa Digital Creativity Labissa, jossa konttiin ensimmäisen kerran pakattiin robottikokoonpanolinja, ajettiin se toiseen paikkaan ja käynnistettiin Lego-autojen kokoonpano muutaman tunnin kuluessa.

Viimeiset askeleet konttitehtaan kanssa otettiin vastikään, kun kontissa pystyttiin tekemään sekä kokoonpanoa että tuotetestausta. Nyt Nokia, Beta Layout, DHL, Fuji, HARTING, Isel, isoloc, MTEK Consulting, Mycronic, Rehm Thermal Systems, Viscom ja 42Q aikovat esitellä konttiaan Hannoverin teollisuusmessuilla huhtikuussa.

Nokian mukaan kontteja ryhdytään toimittamaan asiakkaille vielä tämän vuoden aikana.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Ledivalon himmennys käy kätevästi mikro-ohjaimella

Mikro-ohjaimeen perustuvan himmentimen avulla voi rakentaa energiatehokkaan hakkurimuotoisen LED-ajurin. Hyvällä hyötysuhteella toimiva ajuri kykenee ohjaamaan useita lediketjuja samanaikaisesti. Näin voidaan parantaa valaistusjärjestelmän suorituskykyä, pidentää ledivalojen elinikää ja lisätä järjestelmän älykkyyttä.

Lue lisää...
 
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
ETN_fi Nova 3 myyntiin Suomessa: Huawei tuo nyt tekoälyn massoille @HuaweiMobileFI https://t.co/uwv9v16tIF
ETN_fi Suomalainen kiihtyvyysanturi elää ja voi hyvin. Murata Electronics laajentaa Vantaalla: jopa 200 uutta työpaikkaa.… https://t.co/K9xs1ZcMQG
 
 

ny template