Flash-tekniikkaan perustuvan SSD-tallennusmistin piti nousta läppäreissä käytetyimmäksi massamuistiksi jo viime vuonna, mutta muistien hintojen nousu hidasti kehitystä. Nyt DramExchange kertoo, että muutos tapahtuu tänä vuonna: SSD nousee ykkösmuistiksi.
Kehitys perustuu ennen kaikkea siihen, että SSD-toimittajat ovat Samsungin johdolla alentaneet levyjen hintaa tutoantomäärien kasvaessa 64- ja 72-kerroksisten NAND-piirien valmistuksessa. Tämän neljänneksen aikana SSD-levyjen hintojen uskotaan näin laskevan 3-5 prosenttia SATA-väyläisissä levyillä ja 4-6 prosenttia PCIe-väyläisissä levyissä.
DranExchange arvioi, että uusista 3D-piireihin perustuvista SSD-levyistä tulee kesään aikana jopa ylitarjontaa. Tämä tietää hyvää kuluttajille, sillä muistin osuus läppärin hinnasta on edelleen erittäin merkittävä. Esimerkiksi läppärin muistin päivittäminen vaikkapa 256 gigatavun SSD-levyyn maksaa edelleen kolmattasataa euroa.