JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Yleisradio lähetti eilen dokumentin Nokian matkapuhelintoiminnan historiasta. Ansiokas dokumentti nosti jälleen esiin ajatukset, josko Nokian menestys älypuhelimissa olisi voinut jatkua. Matkan varrelle osui huteja, mutta myös laitteita joilla maailmanvalloitus olisi onnistunut. Ennen kaikkea sellaiseksi nousee ensimmäinen Meego-puhelin N9.

Muistan itse N9-mallin esittelyn Nokia-talossa keväällä 2011. Tuohon aikaan Symbianin ongelmat olivat jo laajalti tiedossa, mutta hetkeksi N9 muutti kaikki ajatukset. Nokian kehittäjät olivat keksineet jotain oikeasti uutta.

No, aivan uuttahan se ei ollut. Johannes Väänäsen MyOrigo esitteli swipe-toiminnon jo lähes 10 vuotta aikaisemmin MyDevice-laitteessa. Eilisessä Ylen dokumentissakin Väänänen toisti ajatuksen, että iPhone oli vain MyDevicen kopio. Nokiallekaan mullistava laite ei ollut kelvannut, eikä kenelläkään muullekaan kännykkävalmistajalle.

N9 jäi kuitenkin ainoaksi myyntiin saakka päässeeksi Meego-puhelimeksi. Seuraaja oli uuden polven ”kommunikaattori” N950 jäi vain kehittäjälaitteeksi. Nokiassa oli jo tehty päätös siitä, ettei Meegoon panosteta.

Nokian irtauduttua Meego-kehityksestä Intel jatkoi alustan kehitystä ensiksi itse. Sen jälkeen se lyöttäytyi yhteen Samsungin kanssa ja projektista syntyi Tizen. Myöhemmin markkinoille tuli myös Meegon perilliseksi laskettava Sailfish OS kotimaiselta Jollalta.

Edelleen tuntuu siltä, että Nokian olisi kannattanut katsoa Meego-kortti tarkemmin. Seuraavan vuonna yhtiö meni kuitenkin jo kovaa toiseen suuntaan Stephen Elopin ja Windowsin kanssa. Jokainen tietää, mitä sen tunnelin päässä oli.

Dokumenttiprojekti: Nokia Mobile on katsottavissa Yle Areenassa.

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Moniydinsuorittimet tulevat lentokoneisiin

Ilmailun turvakriittisissä ohjausjärjestelmissä on aiemmin pitäydytty perinteisiin yhden ytimen prosessoriratkaisuihin. Nyt ilmailualallakin aletaan yleistä kehitystä seuraten siirtyä moniytimisiin suoritinarkkitehtuureihin.

Lue lisää...
 
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
 
 

ny template