JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Viime vuoden syyskuussa Microsoft perusti IoT Paja -säätiön, jonka tehtäväksi asetettiin tukea suomalaista IoT-tuotekehitystoimintaa. Paja on nyt toiminut kahdeksan kuukautta ja säätiön toimitusjohtaja Matti Hellgrénin mukaan sille on löytynyt selvä tilaus. – Tämän vuoden lopulla pajan asiakaslistalla pitäisi olla jo sata yritystä.

IoT-pajan asiakkaaksi pääsee, jos yritys täyttää tietyt ehdot. Pitää olla alle 250 työntekijää, alle 50 miljoonan euron liikevaihto ja toimia IoT-alueella. Haarukkaan sopii paljon startuppeja ja tuotettaan jo pidemmälle vieviä yrityksiä, Hellgrén kertoo.

- Tavoite on kiihdyttää yrityksen idean validointia. Tämä on monella uudelle yritykselle hankala vaihe, Hellgrén muistuttaa.

Pajassa yritys voi varata käyttöönsä oman työtilan sekä käyttää pajan laitteita, joihin monella ei olisi toimintansa alkuvaiheessa varaa. 3D-tulostimet ovat kovassa käytössä, kun uusia laiteideoita työstetään protoiksi. jos tarvitaan muovia vankempaa mallia, käytössä on jyrsimiä. Elektroniikan kehitykseen on käytössä testereitä eri tarpeisiin.

Hellgrénin mukaan isoin etu pajan asiakkaille tulee kuitenkin pajan seitsenhenkisestä henkilökunnasta. Kaksi elektroniikkaosaajaa, kaksi mekaniikkasuunnittelijaa ja ohjelmistokehittäjä voivat olla yritykselle juuri se tarvittava tuki, jolla ideaa voi viedä tuotteeksi.

Tilojen ja laitteiden käyttö on ilmaista. Säätiöllä on rahoitus viideksi vuodeksi, sillä Microsoft investoi hankkeeseen 12,5 miljoonaa euroa. Tämän vuoden alusta asiakkaat ovat voineet myös hakea säätiöltä rahoitusta omaa hanketta tukeviin hankintoihin. – Tukea saa esimerkiksi suunnittelupalveluiden ostoon tai materiaalihankintoihin.

Pajasta on jo tullut yrityksiä, jotka ovat saaneet kansainvälistäkin nimeä. Emergence Oy:n Taival-tekniikalla voidaan automaattisesti ja pienellä tehonkulutuksella paikantaa merkkimerkkejä. Hellgrénin toiveissa on tietenkin, että pajasta ponnistaa maailmalla useita menestystarinoita.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

UPS on tärkeä osa datan tallennusta

Innovatiiviset UPS-suunnittelutekniikat tuovat sekä paremman tehokkuuden että suorituskykyä.

Lue lisää...
 
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
ETN_fi LTE-broadcast sopii autojen V2X-yhteyksiin. https://t.co/F8IgZpVhis
 
 

ny template