JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

On jo pitkään tiedetty, että Tesla-sähköautojen ohjelmistot ovat Linuxia. Yhtiö on myös luvannut julkistaa lähdekoodinsa aitoon open source -henkeen. Nyt se lunastaa lupauksiaan. Gitbubista löytyy S- ja X-mallien koodia.

Ladattavissa oleva koodi sisältää esimerkiksi kuvatiedoston Autopilot-ohjelmistosta. Lisäksi voi tutustua Teslan Nvidia-prosessorilla toimivaan viihdejärjestelmään, kertoo ZDNet.

Tesla on saanut joiltakin käyttäjiltään valituksia siitä, ettei se noudata GPLv2-lisenssisäätnöjä, joiden mukaan lähdekoodi pitäisi olla kaikkien käytettävissä. Toisaalta autojen kohdalla ollaan avoimen koodin kanssa mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä tarkoitus ei varmaan ole, että kuka tahansa pääsee muuttelemaan kriittisten järjestelmien koodia.

Jos näin olisi, joku vatipää onnistuisi jossakin vaiheessa lataamaan autoonsa itse kyhäämänsä ohjelmiston. Tällainen olisi vastuiden kannalta kestämätön tilanne.

Onneksi Teslan koodien perusteella kukaan ei kykene rakentamaan omaa Tesla-versiota. Ainakaan vielä.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

UPS on tärkeä osa datan tallennusta

Innovatiiviset UPS-suunnittelutekniikat tuovat sekä paremman tehokkuuden että suorituskykyä.

Lue lisää...
 
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
 
 

ny template