JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Saksalainen Rutronik avasi toimiston Suomeen 13 vuotta sitten. Silloin kilpailijat sanoivat, ettei markkinoilla ole tilaa uudelle tulokkaalle. He olivat väärässä, korostaa Rutronikin Suomen toimitusjohtaja Petri Saarela. Rutronik on ottanut oman paikkansa Suomena jakelukentässä.

Rutronik on laajan tuotevalikoiman jakelija, joka panostaa vankasti tekniseen tukeen. Viime vuonna liikevaihto oli Suomessa 6,5 miljoonaa euroa ja tälle vuodelle budjetoitiin miljoonan verran lisää. – Olemme kyllä kasvaneet budjetoitua nopeammin, Saarela sanoo.

Tällä hetkellä jakelussa ovat menossa hyvät ajat. Kaikilla myynti kasvaa. Toisaalta nyt on ennennäkemätön tilanne, kun niin monista komponenteista on pulaa. – Esimerkiksi vastukset ovat nyt kiven alla. Me olemme pystyneet varautumaan tilanteeseen ja olemme siksi saaneet passiivikomponenttien puolella uusia asiakkaita.

Rutronikilla on tänä vuonna palkattu yksi myyjä Rutronik24-verkkokaupan puolelle ja nyt haussa on uusi myyjä, mutta rekrytoinnit eivät ole vain reaktiota tämänhetkiseen kasvuun. – Kyse on strategisesta investoinnista, jolla mennään kohti tulevaa kasvua, Saarela määrittelee.

Rutronikilla on vakaa asiakaskunta. Erityisesti yrityksissä, jotka suunnittelevat sulautettuja, verkkoon liitettyjä ja anturidataa kerääviä ratkaisuja. Leimallista niissä on, että korttien käyttö on tullut yhä helpommaksi. – Yrityksen ei tarvitse investoida niin paljon raudan kehittämiseen, joten voi panostaa ohjelmistoihin. On tärkeää kehittää järjestelmä, joka löytää datan, osaa analysoida ja hyödyntää sitä helposti, Saarela kuvailee.

Digitalisaatio on se tekniikka, joka on mullistamassa kaikkea kauppaa, myös komponenttikauppaa. Ei riitä, että on verkkokauppa, se pitää räätälöidä kullekin markkinalle sopivaksi. – Esimerkiksi Pohjoismaat nähdään usein yhtenä markkinana, mutta se ei pidä paikkaansa. Neljä maata, neljä kieltä, neljä eri valuuttaa. Yksi ja sama malli ei käy kaikille.

Tällä hetkellä moni jakelija kipuilee jo uusien kisaajien puristuksessa, kun esimerkiksi Amazon ja Alibaba ovat tunkemassa reviireille. Saarela näkee haasteen mielenkiintoisena. – Vielä ei oikein tiedetä, millaisilla valikoimalla nämä yritykset tulevat markkinoille.

Rutronik24 on saksalaisyrityksen vastaus kisaan, mutta siinä yhtiö on Suomessa vielä alkutaipaleella. Toisaalta kellään ei ole valmista, toimivaa ratkaisua komponenttien verkkokauppaan. Kuinka järjestää tekninen tuki verkossa, kuinka hyödyntää suunnittelijayhteisöjä, niitä kysymyksiä jakelijat miettivät seuraavaksi.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

IoT-suunnittelusta demokraattisempaa – avoimen koodin korteilla ja yhteisöjen tuella

Avoimen koodin ohjelmistojen rinnalle ovat tulossa avoimen koodin laitteistot ja kortit. Niiden ja suunnittelijayhteisöjen avulla yhä useampi rakentelija voi saada IoT-suunnittelunsa valmiiksi tuotteeksi asti.

Lue lisää...
 
ETN_fi Langaton anturi kertoo betonin kosteuden https://t.co/QF085IazLJ @MatoEngineering @japikas @FinnBuild
ETN_fi Phoenix Contact ostaa kaksi saksalaista yritystä: SKS Kontakttechnik keskittyy sähkömekaniikkaan, Pulsotronic GmbH… https://t.co/AfQDWxGQ6x
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
 
 

ny template