JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Autonomisia ajoneuvoja testaan usein Kaliforniassa tai Etelä-Euroopan teillä, jossa sää ei aiheuta ongelmia liiallista auringonpaistetta lukuunottamatta. Mutta miten käy robottiautolta Suomen talvessa ajaminen? Arctic Challenge -tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten mukaan suomalaistutkijat voivat ratkaista nämäkin ongelmat.

Arctic Challenge -tutkimushankkeessa 15 suomalaisyritystä etsii neljällä osa-alueella ratkaisuja pohjoisten olosuhteiden tuomiin haasteisiin tieliikenteen automaatiolle: reunapaalut ja aurauskepit, tieliikenteen olosuhdetiedon ennakoivat viestit esim. liukkaasta tienpinnasta, etäohjaus ja langaton tiedonsiirto sekä paikkatieto ja paikantaminen. Hankkeen ovat käynnistäneet vuonna 2017 Liikennevirasto ja Trafi. Hankkeen lopputulokset julkaistaan ensi vuonna.

- Hankkeessa mukana olevien yritysten ensimmäinen yhteinen testiviikko tehtiin onnistuneesti tammikuussa. Tämän lisäksi yritykset toteuttivat omia testejään sekä kesäisissä että talvisissa olosuhteissa. Nyt saadut tulokset ovat alustavia ja kokeilut jatkuvat talven yli. Seuraamme suurella mielenkiinnolla vahvistavatko tulevien testien mittaustulokset nyt saatuja oppeja”, kertoo johtava asiantuntija Anna Schirokoff Trafista.

Lapin Ammattikorkeakoulun ja Roadscanners Oy:n työyhteenliittymä on tutkinut tienvarressa oleviin reunapaaluihin kiinnitettävien eri materiaaleista muotoiltujen heijastepintojen vaikutuksia tutkasensorien kykyyn havaita reunapaaluja. Heijasteet pyrkivät parantamaan lumisella tiellä automaattiajoneuvon sijainnin paikantamista. Alustavien tulosten perusteella kokeiluja jatketaan muovikoteloituja alumiinisia kulmaheijasteita käyttäen. Selvitettävänä on vielä, miten heijastinpintojen kulmat vaikuttavat niiden havaitsemiseen liikkuvasta ajoneuvosta.

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n johtama työyhteenliittymä on puolestaan tutkinut matkaviestinverkkoa sekä lyhyen kantaman tiedonsiirtoa tieliikenteen olosuhdetiedon välittämiseen arktisissa olosuhteissa. Ensimmäisissä kokeiluissa tieinfrastruktuuriin asennetun lyhyen kantaman radioteknologian avulla välitettiin onnistuneesti varoituksia kuljettajalle tiellä edessä olevasta vaarasta. Lisäksi VTT:n automaattiajoneuvo Martti on saavuttanut 40 km/h -nopeuden lumisilla teillä sekä pystynyt suodattamaan lumipölyn haittavaikutuksia tutkasensorien havainnoista.

Sensible4 Oy:n johtama kahdeksan yrityksen ryhmittymä on tutkinut ajoneuvon paikannusta ajamalla useita testiajoja automaattiauto Jutolla. Ensimmäisiä hyviä tuloksia on saavutettu ajoneuvon paikantamisessa 3D-lasertutkan, 3D-kartan ja inertia- sekä satelliittipaikannuksen yhdistelmällä, mikä on mahdollistanut autonomisen ajamisen senttitarkkuudella säällä kuin säällä. Lisäksi sijainnin määrittämiseen on kokeiltu reunapaaluissa sijaitsevia radiomajakoita, jotka lähettävät erittäin lyhyen kantaman ja korkean radiotaajuuden signaalia. Alustavien tulosten mukaan tienreunan sijainti voidaan näin mitata jopa muutaman senttimetrin tarkkuudella vaihtelevissa talviolosuhteissa.

Arctic Challenge -kokeilussa valmistaudutaan talven testiviikkoihin, jotka järjestetään Aurora-älytiellä Muoniossa loka-marraskuussa ja maaliskuussa. Älytie on kymmenen kilometrin testijakso, joka on varusteltu tukemaan automaattisen liikenteen testausta.

 
 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

Teollisella internetillä vauhtia MRO-prosesseihin

Teollista internetiä (IIoT) käyttämällä voidaan parantaa ei-tuotannollisiin hankintoihin liittyviä MRO-prosesseja (Maintenance, Repair, Operating) eurooppalaisen Teollisuus 4.0 -ohjelman määrittämissä raameissa. Artikkelissa luodaan katsaus eräisiin IIoT-teknologioihin ja sovelluksiin, jotka ovat avainasemassa tässä murroksessa. (Artikkelin 1-osa ilmestyi marraskuussa.)

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template