Kiinalainen OnePlus julkistaa uuden 6T-mallinsa ensi maanantaina, mutta yhtiö katsoo jo tiukasti tulevaan. Perustajiin kuuluva Carl Pei ilmoitti Qualcommin teknologiatapahtumassa OnePlussan tuovan markkinoille yhden ensimmäisistä 5G-puhelimista ensi vuonna.
OnePlussan 5G-puhelin voi olla jopa markkinoiden ensimmäinen. Yhtiön 5G-projekti alkoi Pain mukaan jo vuonna 2016. Elokuussa OnePlussan tutkimustiimi onnistui luomaan 5G-linkin Qualcommin tutkimuslaboratorioon San Diegossa.
Ennen 5G:tä valmistaja on tuomassa tarjolla päivitettyä 6T-mallia. Sen julkaisua jouduttiin aikaistamaan päivällä, koska Apple päätti julkistaa oman iPad Pro -tablettinsa samana päivänä.
OnePlus 6T:stä on vuotanut verkkoon kaikenlaisia huhuja pitkin syksyä. Akun pitäisi kasvaa 3610 milliampeerituntiin, sormenjälkianturi on integroitu näyttöön ja laitteeseen on vihdoin tulossa myös langaton lataus. OxygenOS-käyttöliittymään ollaan myös tekemässä isoa päivitystä.
Speksit ja myyntihinta selviävät ensi maanantaina. Laite on merkittävä myös Suomen markkinoiden kannalta, sillä OnePlus on pitkään hallinnut operaattorien myyntilistoja Suomessa.