JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Kulutuselektroniikan CES-jättimessut alkavat huomenna Las Vegasissa. Jo vuosi sitten LG esitteli television, joka rullautui kotelon sisään. Nyt Samsung aikoo kehittää jotain samanlaista. Yhtiö on LetsGoDigitalin mukaan patentoinut tekniikan, jossa ruutu saadaan kerättyä kasaan vähän antiikkisen papurysrullan tapaan.

LG:n vuosi sitten esittelemä rullattava televisio oli toki vasta demo, mutta jo silloin innovaatio näytti useita hienoja mahdollisuuksia. Jos katselee elokuvaa, ruudun saa laskettua hieman alemmaksi 16:9-kokoon. Ja kapeaksi kaistaksi rullattuna sitä voi käyttää vaikkapa tyylikkäänä mediasoittimena, kuten kuvassa.

LetsGoDigitalin mukaan Samsungille myönnettiin joulupäivänä jenkkipatentti ratkaisulle, jossa taipuva OLEN-paneeli rullataan yhteen ohuen kiinteän jalan varaan. Ratkaisu muistuttaa hieman vaakasuuntaista rullaverhoa.

On tietysti vaikea ennustaa, miten nämä erilaiset uudet konseptit lopulta juurtuvat käyttöön, mutta selvästi televisio laitteena on muuttumassa. Samsungin patentista voi lukea lisää LetsGoDigitalin sivuilta.

 
 

ETNtv

Watch ECF18 videos

 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

IoT-solmun voi toteuttaa valmiilla alustalla

Artikkelissa kuvataan, miten SoC-piirille suunnitellaan datankeruuseen, analyysiin ja ohjaukseen tarkoitettu IoT-solmu käyttäen Adesto Technologiesin SmartEdge-alustaa. Suunnittelussa paneudutaan erityisesti ohjaussilmukoiden nopeuttamiseen yhdistettynä tehokkaaseen tiedonsiirtoon ja parempaan turvallisuuteen.

Lue lisää...

LATEST NEWS

 

NEWSFLASH

 
ETN_fi The next Linux kernel will be called 5.0. See https://t.co/w0D75j9wCI and https://t.co/HkrVCuyfST
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2