LoRaWan on alun perin Semtechin kehittämä IoT-verkkojen tekniikka, jota Suomessa operoi Digita. Eilen tekniikkaa hallinoiva LoRa Allance ilmoitti, että maailmassa on jo sata LoRa-operattoria. Erityisesti viime vuoden aikana kasvu oli ripeää.
IoT-verkot voidaan karkeasti jakaa kahteen leiriin: ensiksi markkinoille tulleet yritysten kehittämät ratkaisut, kuten LoRa ja Sigfox, joista LoRa on ollut selvästi menestyneempi ja sittemmin markkinoille tulleet 3GPP-pohjaiset ratkaisut, kuten NB-IoT, jotka toimivat mobiilioperaattorien verkoissa. Näiden lisäksi IoT-alueelle on viety Bluetoothia ja myös wifiä, mutta niiden käyttötarkoitus on yleensä hieman erilainen.
LoRa-verkoissa siirretään tyypillisesti anturi- tai mittausdataa muutamia kymmeniä kilotavuja. Data kulkee solmusta reitittimelle 0,3-50 kilobitin sekuntinopeudella, mutta valtaosan ajasta LoRa-linkki voi olla nukuksissa.
LoRa-radio toimii ale yhden gigahertsin taajuuksilla usealla alueella. Reititin voi yhdistää verkkoon kymmeniä, jopa satoja tuhansia solmuja jopa yli 20 kilometrin kantamalla. Radioiden tehonkulutus on optimoitu niin, että solmu voi tulla toimeen jopa 10 vuotta pienellä paristolla.