5G-verkkoja otetaan nyt käyttöön kiihtyvällä vauhdilla. Verkon testausratkaisuja toimittava Viavi Solutions arvioi oman datansa perusteella, että tämän vuoden loppuun mennessä kaupallisia 5G-verkkoja toiminnassa 55.
Alunperin 5G-verkkojen piti käynnistyä kaupallisesti vasta ensi vuonna. Kehitystä on nopeuttanut sekä 3GPP-esistandardin valmistuminen edellä aikataulua että jo toteutuneet 5G-taajuushuutokaupat monissa maissa.
Viime vuoden aikana käyttöön otettiin kaikkiaan 13 kaupallista 5G-verkkoa. Ne olivat tarkoitettu sekä kiinteiden että mobiiliyhteyksien tarjoamiseen.
55 käytössä olevasta 5G-verkosta tämän vuoden lopulla 21 sijaitsee Euroopassa. Verkoista 14 on Lähi-idässä, Aasiassa kymmenen, Pohjois-Amerikassa kahdeksan ja Australiassa kaksi.
Kehityksen nopeudesta kertoo sekin, että vain vuosi sitten vain 28 operaattoria kertoi testaavansa 5G-tekniikkaa kentällä.
Alla oleva infograafi selventää 5G-verkkojen tilaa.