JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Google esitteli joulukuussa trimmatun, kevyemmän version Android 8.0 -käyttöjärjestelmästä. Tämä nimen Oreo Go saanut alusta sopii perustason älypuhelimiin, joissa muistia on normaalimalleja vähemmän. Ensimmäisenä Oreo Go on tiettävästi tulossa uuteen Nokia 1:een.

HMD Global ei ole lanseerannut Nokia 1 -mallia, mutta tällaisen laitteen kuvia on vuotanut verkkoon. Voi tietysti olla, että Nokia 1 on yksi uutuuksista, joita HMD julkistaa Barcelonan Mobile World Congress -messuilla helmikuun lopulla.

Oreo Go on mielenkiintoinen versio Androidista. Perus-Oreo on aika massiivinen ohjelmisto, joka vaatii laitteen raudalta – erityisesti muistilta – melkoisesti. Gon idea on toimia sujuvasti niin myös alle gigatavun RAM-muistissa.

Oreo Go koostuu Googlen mukaan kolmesta peruskomponentista. Itse käyttöjärjestelmässä on paranneltu datanhallintaa. Monista raskaista sovelluksista on koodattu uudet, kevyemmät Go-versiot. Lisäksi Play-kauppa on viritetty niin, että se tarjoillee lähinnä perusluureihin paremmin sopivia sovelluksia.

Googlen mukaan kevyemmät sovellukset käynnistyvät pienemmän muistin laitteissa 15 prosenttia normisovelluksia nopeammin. Esiasennetut Google-sovellukset vievät Go-versiossa 50 prosenttia vähemmän tilaa, joten käyttäjillä on omille sovelluksilleen enemmän tilaa.

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Moniydinsuorittimet tulevat lentokoneisiin

Ilmailun turvakriittisissä ohjausjärjestelmissä on aiemmin pitäydytty perinteisiin yhden ytimen prosessoriratkaisuihin. Nyt ilmailualallakin aletaan yleistä kehitystä seuraten siirtyä moniytimisiin suoritinarkkitehtuureihin.

Lue lisää...
 
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
 
 

ny template