JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Toisen kerran järjestetty Embedded Conference Finland osoittautui menestykseksi. ECF18-ohjelmaa kiiteltiin erityisesti ja esityksiä lisätään pikku hiljaa verkkoon. Nyt sekä katsottavissa että luettavissa ovat tapahtuman keynote-esitykset.

Keynote-esitykset aloitti VTT:n tutkimusprofessori Heikki Ailisto, jonka mukaan suomalainen tekoälytutkimus on pieneksi maaksi hyvin vahvaa. Vaikka tutkimusrahoitusta on viime vuosina leikattu rankasti, tekoälyn tutkimukseen rahoitusta on löytynyt. Ailisto myös visioi supertekoälystä, vaikka itään kehityspolkua sellaiseen ei olekaan vielä nähtävillä.

Toisena keynote-puhujana oli Etteplanin teknologiajohtaja Jaakko Ala-Paavola, joka käsitteli IoT:n tietoturvaa. Karmaisevana esimerkkinä hän esitteli asiakasproton, jossa laitteessa oli avattu kaikki portit julkiseen nettiin ilman suojausta.

Viimeisestä keynotesta vastasi Siemensin Ilmari Veijola, joka esitteli uutta Mindsphere IoT -käyttöjärjestelmää. Veijolan mukaan Mindsphere IoT on alusta asti suunniteltu täysin avoimeksi alustaksi, johon voidaan liittää erilaisia laitteita ja analytiikkatyökaluja.

Kaikki keynotet löytyvät videoina ECF:n Youtube-kanavalta sekä ETNtv:stä.

Keynote-esitykset pdf-versioina:

Heikki Ailisto, VTT: AI is Coming - Is Finland Ready?
Jaakko Ala-Paavola, Etteplan: How secure is my IoT?
Ilmari Veijola, SiemensClosing the loop of an industrial value chain with MindSphere IoT

 
 

ETNtv

Watch ECF18 videos

 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

IoT-solmun voi toteuttaa valmiilla alustalla

Artikkelissa kuvataan, miten SoC-piirille suunnitellaan datankeruuseen, analyysiin ja ohjaukseen tarkoitettu IoT-solmu käyttäen Adesto Technologiesin SmartEdge-alustaa. Suunnittelussa paneudutaan erityisesti ohjaussilmukoiden nopeuttamiseen yhdistettynä tehokkaaseen tiedonsiirtoon ja parempaan turvallisuuteen.

Lue lisää...

LATEST NEWS

 

NEWSFLASH

 
ETN_fi The next Linux kernel will be called 5.0. See https://t.co/w0D75j9wCI and https://t.co/HkrVCuyfST
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2