JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Teknologiateollisuuden suhdannekatsauksessa kävi tänään ilmi, millainen Suomen viennin rakenne oli viime vuonna. Teknologiateollisuuden osuus viennistä on hieman yli puolet. Suomi vie nyt koneita, palveluita, pelejä ja ohjelmistoja.

Teknologia-alojen viennin arvo oli viime vuonna 43,6 miljardia euroa, kun viennin kokonaisarvo oli noin 87 miljardia euroa. Tästä luvusta koneiden ja laitteiden viennin arvo oli 7,8 miljardia euroa, elektroniikkateollisuuden palveluiden 5,1 miljardia, sekä pelien ja ohjelmistojen osuus 4,1 miljardia euroa.

Elektroniikkateollisuuden palvelut tarkoittaa pääosin Nokian myymien palvelutuotteiden vientiä. Esimerkiksi Nokian patenttimyynti – joka on kooltaan miljardiluokkaa – kuuluu tähän ryhmään.

Luvut kertovat, että viennin kirjo on monipuolistunut ja että moni uusi sektori – erityisesti palveluvienti – kasvaa hyvää vauhtia. Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas kuitenkin korosti, että vuoden 2008 jälkeen Suomen viennistä ja tuotantokapasiteettista on kadonnut merkittävä osa.

Palokankaan mukaan suurten teollisuusyritysten liikevaihdosta on viimeisen kymmenen vuoden aikana kadonnut lähes kolmannes, eli 20 miljardia euroa. Kansantalouden kannalta iso ongelma on se, ettei tätä kapasiteettia ole helppo korvata.

Työllisyysasteen koheneminen on tietysti erinomainen asia, mutta Palokankaan mukaan se ei korjaa talouden perusongelmaa. – Se vaatisi seuraavalle hallituskaudelle keskimäärin 3 prosentin vuosittaista kasvua bruttokansantuotteeseen, Palokangas esittää.

Toive on kova. Käytännössä se edellyttäisi, että suuret yritykset investoisivat selvästi nykyistä enemmän kotimaahan. Tämä taas edellyttäisi investoinneille suotuista ilmapiiriä. Tällä hetkellä tällaista kehitystä on esimerkiksi maan poliittisesta elämästä hyvin vaikea nähdä.

 
 

ETNtv

Watch ECF18 videos

 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

IoT-solmun voi toteuttaa valmiilla alustalla

Artikkelissa kuvataan, miten SoC-piirille suunnitellaan datankeruuseen, analyysiin ja ohjaukseen tarkoitettu IoT-solmu käyttäen Adesto Technologiesin SmartEdge-alustaa. Suunnittelussa paneudutaan erityisesti ohjaussilmukoiden nopeuttamiseen yhdistettynä tehokkaaseen tiedonsiirtoon ja parempaan turvallisuuteen.

Lue lisää...

LATEST NEWS

 

NEWSFLASH

 
ETN_fi The next Linux kernel will be called 5.0. See https://t.co/w0D75j9wCI and https://t.co/HkrVCuyfST
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2