Ethernet-tekniikka esiteltiin Xeroxin Palo Alto -tutkimuskeskuksessa 44 vuotta sitten. Aluksi sillä yllettiin 2,94 megabitin datansiirtonopeuteen. Mellanoxin uusin kytkin kiihdyttää ethernet-liikenteen nopeuden jo 400 gigabittiin asti sekunnissa.
Sulautetun konenäön järjestelmät yleistyvät nopeasti erityisesti IoT-ryntäyksen seurauksena. Kaikkialle halutaan lisää laiteälyä ja kuva-antureita. Suunnittelijoille kaikki tarvittavat elementit ja työkalut ovat jo valmiina.
Sähköautojen lataamiseen liittyy paljon myyttejä ja puolitotuuksia – ja sitäkin enemmän kysymyksiä joihin ei ole yhtä oikeaa tai varsinkaan lyhyttä vastausta. Yleinen väärinkäsitys esimerkiksi on, ettei sähköautoa voisi ladata sukopistorasiasta eli tavallisesta maadoitetusta kotitalouspistorasiasta.
AV-Test on julkistanut haittaohjelmaraporttinsa viime vuodelta ja kuluvan vuoden alkupuolelta. Raportti on mielenkiintoista luettavaa. Siitä selviää esimerkiksi se, ettei kovasti kohuttuja kiristyshaittaohjelmia voi murtaa.
Akku on nykypuhelimien suurin murheenkryyni. Se on melko painava komponentti, joka tuottaa käyttäjille eniten harmia. Washingtonin yliopiston tutkijat ovat onneksi kehittäneet ensimmäisen kännykän, joka ei tarvitse akkua ollenkaan.
Suorituskyvystä ei välttämättä tarvitse maksaa paljoa. Sulautettuja korttitietokoneita kehittävä Pine64 on julkistanut uuden minitietokoneen, joka haastaa esimerkiksi suositun Raspberry Pin. 64-bittisen ARM-prosessorin tukena on neljän gigatavun työmuisti.
Omron tuo markkinoille uudet CK3E-sarjan ohjelmoitavat moniakseliohjaimet ja IPC:llä ohjelmoitavat teollisen PC-alustan PMAC-moniakseliohjaimet. Näiden avulla voidaan nopeasti kehittää tehokkaita robotteja, jotka synkronoidaan linjalla EtherCAT-yhteyden avulla.
Linus Torvalds on julkistanut kernelistään version 4.12. Torvaldsin itsensä mukaan versio ei sisällä mitään järisyttävää, mutta iso askel eteenpäin on uuden USB-C-liitännän parempi natiivi tuki.
Moni varmaan muistaa sen pahennuksen, jonka Apple aiheutti jättämällä vanhan 3,5-millisen audioliitännän kokonaan pois edellisestä iPhone-puhelimestaan. Ei hätää. Android-leiri näyttää seuraavan perässä.
Nokia kertoi eilen lyhyellä tiedotteella päässeensä patenttisopimukseen kiinalaisen älypuhelinvalmistaja Xiaomin kanssa. Toistaiseksi kyse ei ole valtavan merkittävästä sopimuksesta rahallisesti, mutta se voi jatkossa muuttua Nokian kannalta hyvinkin tuottoisaksi.
Perinteisiä PC-tietokoneita myydään tänä vuonna 203 miljoonaa. Matkapuhelimia siis pääasiassa älypuhelimia myydään hieman yli 1,9 miljardia kappaletta. Gartnerin ennusteessa huomio kiinnittyy kuitenkin siihen, ettei erilaisten tietotekniikkalaitteiden myynti enää kasva.
Jotta tulevat hyvin tiheästi asennetut 5G-tukiasemat toimivat tehokkaasti ja luotettavasti, pitää myös niiden materiaalivalintoihin kiinnittää huomiota. Panasonic sanoo kehittäneensä maailman ensimmäisen halogeenittoman levymateriaalin, joka ensimmäistä kertaa mahdollistaa monikerrospiirilevyt tukiasemissa.
Kiihtyvyys- ja liikeanturit eivät enää pitkään ole olleet vain "tyhmiä" anturisiruja. Erityisesti puettavissa laitteissa niiden pitää kyetä tuottamaan käyttökelpoista informaatiota pienessä tilassa ja pienellä tehonkulutuksella. Kuten Bochin uudet MEMS-anturit tekevät.
Älypuhelin on korvannut digikamerat ja kartat suomalaisten lomavarustuksessa. 97 prosenttia Huawein tutkimukseen vastanneista suomalaisista kertoo ottaneensa valokuvia älypuhelimellaan lomallaan. Vanha perheiden vakiolaite eli digipokkari on yleensä jäänyt kotiin.
Intelin kehittämä x86-arkkitehtuuri täyttää ensi vuonna 40 vuotta. Intel on julkistanut käskykantaa juhlistavan blogikirjoituksen, jossa yhtiö ottaa myös tiukan kannan, jonka mukaan se ei tule sallimaan x86-emulointia millään tasolla. Isku on osoitettu Microsoftia ja Qualcommia kohtaan.
Renesas on kehittänyt RZ/V2H:n, ainutlaatuisen tekoälyprosessorin, joka yhdistää päätepisteiden vaatiman pienen tehon ja joustavuuden. Siinä on prosessointitehoa tekoälymallien karsimiseen, ja se on myös 10 kertaa tehokkaampi kuin aikaisemmat tuotteet.
Yritysten hyödyntämä data on noussut generatiivisen tekoälyn myötä valokeilaan. Siellä paistattelevat myös tulevaisuuden osaajat, joita kaivataan tekoälyn mullistamiin uudenlaisiin työtehtäviin, kirjoittaa Kyndryl Finlandin maajohtaja Piia Hoffsten-Myllylä.