Piikiekkovalmistaja Okmetic rakentaa nykyisen tehtaansa viereen uuden tehdasrakennuksen Vantaan Koivuhakaan. Investoinnin odotetaan yli kaksinkertaistavan yhtiön tuotantokapasiteetin ja liikevaihdon ja tuovan yli 500 uutta työpaikkaa Vantaalle. Tuotantolaitoksen rakentaminen alkaa loppuvuodesta 2022.
Elisa alkaa myymään OnePlussan toisen perustajan eli Carl Pein uuden yrityksen, Nothingin älypuhelinta. Laite tulee Euroopassa lisäksi O2:n, Telekom Deutschlandin ja Flipkartin valikoimiin. Nothing OS -käyttöjärjestelmällä toimivan Phone 1:n hinnat, saatavuus ja operaattorikannustimet julkaistaan myöhemmin. Elisalle Phone 1 tulee Suomessa myyntiin yksinoikeudella. Laite tulee myyntiin sekä Elisan myymälöissä että verkkokaupassa.
Mercedes-Benz aikoo tuoda DRIVE PILOT -autopilottinsa ensi vuonna Saksan teille. Järjestelmä tuo 3-tason robottiajamisen S-sarjan malleihin 5000 eurolla ja EQS-malliin 7430 eurolla. Tämä tekee Mercedes-Benzistä ensimmäisen autonvalmistajan maailmassa, jolla on kansainvälinen ehdollisen automatisoidun ajon sertifikaatti, jonka ansiosta autopilotti voidaan asentaa lisävarusteena tehtaalla sarjatuotannon ajoneuvoihin.
Nokia kertoo avaavansa Advanced Security Testing and Research (ASTaR) -laboratorion Teksasin Dallasiin. Yksikkö on ensimmäinen päästä päähän -tyyppinen 5G-testauslaboratorio Yhdysvalloissa, joka keskittyy yksinomaan kyberturvallisuuteen.
Galliumnitridi eli GaN on laajan kaistaeron materiaali, joka mahdollistaa tehokkaammat, pienemmät ja nopeimmat laturit. Alueen pioneeri Navitas kertoo nyt toimittaneensa markkinoille 50 miljoonaa GaN-piiriä. Yhtään raportoitua vikaa kentällä olevista latureista ei ole löytynyt, yhtiö hehkuttaa.
Nokia on saanut onnistuneesti päätökseen testit italialaisen TIM:n kanssa käyttäen Nokia PSE-V:n viidennen sukupolven superkoherenttia optiikkaa. Kokeilussa onnistuttiin siirtämään dataa TIM:n optisessa verkossa 600 gigabitin sekuntinopeudella 1008 kilometrin linkissä TIM:n maanpäällisessä runkoverkossa Italiassa.
Yhdysvaltain hallinto on puolustusministeriön johdolla myöntänyt 79,9 miljoonan dollarin rahoituksen Premixille sähköä johtavia muovimateriaaleja valmistavan tehtaan rakentamiseen Pohjois-Carolinan osavaltioon. Materiaaleja käytetään ensisijaisesti diagnostisiin testausvälineisiin.
Nokia tunnetaan ennen kaikkea mobiilitukiasemistaan, mutta yhtiöllä on myös varsin vankka kiinteiden reitittimien tuotevalikoima. Tutkimuslaitos Dell´Oro kertoo nyt, että huhtikuun lopulla Nokia onnistui tunkeutumaan Microsoftin konesaliin.
Itsenäisesti ohjautuvat automaattitrukit tuovat helpotusta pakettien käsittelyyn verkkokauppojen jakelukeskuksissa. Niiden akkujen lataamisessa ollaan siirtymässä langattomaan tehonsyöttöön, joka mahdollistaa myös sekvenssimuotoisen latauksen tavaroiden käsittelyn aikana.
Mooren laki määrittelee, että transistorien määrä piirisulla kaksinkertaistuu kahden vuoden välein. Lain kuolemaa on ennustettu jo vuosia sirugeometrioiden kutistuessa, mutta ainakin vielä laki pitää kutinsa tiukasti. Tämä näkyy esimerkiksi Applen iPhone-puhelimien järjestelmäpiirien kehityksessä, joka on ollut huimaa.
Suur-Savon Sähkö ottaa tämän vuoden aikana käyttöön Savonlinnan voimalaitoksella tekoälyyn perustuvan sähköntuotannon ennustemallin. Tekoälyennusteiden tarkkuus parantaa merkittävästi yhtiön tuotannon ennustamista: malli paransi pilottivaiheessa sähkön tuotannon ennustamisen tarkkuutta jopa kymmeniä prosentteja verrattuna aiemmin käytössä olleeseen menetelmään.
Jyväskylän yliopistossa on kehitetty startup-yrityksille sopiva ohjelmistonkehitysmenetelmä. Kai-Kristian Kemell kehitti tietojärjestelmätieteen väitöskirjassaan menetelmän, joka auttaa alkuvaiheessa olevia startup-yrityksiä muun muassa löytämään ohjelmistolle potentiaalisia käyttäjiä.
GfK ja Elektroniikan Tukkukauppiaat on julkaissut kodintekniikan myyntitilastot vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä. Kokonaismyynti kasvoi tammi-maaliskuussa 0,2 prosenttia. Plussalle jäänyttä kasvua voi kiittää matkapuhelimista, koska kaikissa muissa tuoteryhmissä myynti laski. 5G-puhelimen keskihinta on 580 euroa.
Ohjauskaappi on kaikessa yksinkertaisuudessaan teollisuuskoneiden asennuksen kulmakivi. Alkuaan vain muutamille releille, sulakkeille, kytkinlaitteille ja yksinkertaisille ohjaimille tarkoitetut kaapit ovat nyt murroksessa.
Jos olet sulautettujen ohjelmistojen tai IoT-laitteiden kehittäjä, olet todennäköisesti kuullut DevOpsista. Se on sarja lyhyisiin kehityssykleihin, toistuviin julkaisuihin ja nopeaan palautteeseen keskittyviä ohjelmistokehityskäytäntöjä, joissa kehitys ja toiminta liittyvät läheisesti toisiinsa. On aika ottaa siitä kaikki hyöty irti.
Renesas on tuonut markkinoille uuden RZ-sarjan mikroprosessorin tehokasta suorituskykyä vaativiin robotiikan sovelluksiin. RZ/V2H MPU:n tarjoama suorituskyky mahdollistaa sekä tekoälypohjaiset konenäkö- että reaaliaikaohjauksen sovellukset. Seuraavassa Renesasin Keigo Kawasaki tekee selkoa RZ-sarjan uuden jäsenen tuomista mahdollisuuksista robotiikan tekoälysovelluksiin.
Yritysten hyödyntämä data on noussut generatiivisen tekoälyn myötä valokeilaan. Siellä paistattelevat myös tulevaisuuden osaajat, joita kaivataan tekoälyn mullistamiin uudenlaisiin työtehtäviin, kirjoittaa Kyndryl Finlandin maajohtaja Piia Hoffsten-Myllylä.