Samsung esitteli juuri kolmannen taipuisan puhelimensa ja tällä sektorilla tekniikka harppaa nopeasti kohti kypsempää. Mutta mitä Samsung kaavailee tulevaisuudessa? WIPO-patentin perusteella valmistaja haluaa kehittää täysin läpinäkyvän älypuhelimen.
Osram Opto Semiconductros on esitellyt uusia ledejä autonvalojen toteutukseen. Komponenttien teho kasvaa koko ajan ja keraamisten komponenttien lämmönjohtokyky tarkoittaa, että niissä voidaan ajaa suurempaa virtaa.
Autoilun ja liikkumisen sähköistyminen kehittyy nopeasti, vaikka jotkut epäilevät koko kehityksen ”vihreyttä”. Nyt Eindhovenin teknisessä korkeakoulussa tehty tutkimus osoittaa, että sähköauto on selvästi aiemmin arvioitua ympäristöystävällisempi, vaikka mukaan otetaan akun valmistuksen ja sähköntuotannon päästöt.
Telecom Italia raportoi nostaneensa ensimmäisenä operaattorina Euroopassa 5G-verkkonsa pysyvän datanopeuden 4 gigabittiin sekunnissa. Nopeus on myös testattu liveverkossa Ericssonin ja Qualcommin laitteilla.
Lontoon University Collegen tutkijat ovat kehittäneet tekniikan, jonka ansiosta tekoäly voitaisiin toteuttaa vähintään tuhat kertaa nykyisiä transistoripohjaisia ratkaisuja energiatehokkaammin. Kehitetty järjestelmä käyttää memristoreita keinotekoisten hermoverkkojen luomiseen.
IMEC-tutkimuslaitoksen, Ghetin yliopiston CMST-tutkimusryhmäsekä madridilaisen Instituto de Investigación Sanitaria Fundación Jiménez Díazin ja hollantilaisen Holst Centerin tutkijat ovat esitelleet älykkääseen piilolinssiin upotetun keinotekoisen iiriksen.
Electronicaa pidetään lähes ammattielektroniikan olympialaisina, jotka järjestetään kahden vuoden välein. Koronapandemian takia fyysinen jättimessu jää Münchenissä tänä vuonna väliin ja tilalle tulee virtuaalinen tapahtumakokonaisuus.
IoT-solmuille kehitetään koko ajan ratkaisuja, joilla ne tulisivat toimeen ilman paristoja. Belgialainen e-peas on esitellyt demon, jossa antureihin kerätään virtaa sähköjohdosta induktanssin avulla. Demo on toteutettu magneettisia komponentteja kehittävän TCT:n kanssa.
Nvidian uudet grafiikkaprosessorit GeForce RTX 3090 ja 3080 vievät grafiikan piirtämisen aivan uudelle tasolle, mutta ne vaativat myös valtavasti dataa. Bittejä tehokkaille suorittimille syötetään Micronin uudesta grafiikkamuistista.
Ruotsalainen IAR Systems tunnetaan sulautettujen sovellusten kehittäjien keskuudessa laajasti IAR Workbench -työkaluistaan. Nyt IAR on parannellut Arm-prosessorien työkaluja Linux-alustalla.
Syyskuussa käynnistynyt kansainvälinen 5G-SAFE-PLUS-projekti tähtää liikenneturvallisuuden parantamiseen. Apuna käytetään ajoneuvojen omaa teknologiaa, jonka avulla saadaan ajantasaista tietoa esimerkiksi vallitsevista keliolosuhteista ja liikenteessä tapahtuneista onnettomuuksista. Dataa välitetään 5G-verkon avulla.
WordPress ei nauti maineesta verkon tietoturvallisimpana sisällöntuotannon alustana. Nyt suomalainen WordPress-ylläpitäjä Seravo on löytänyt vakavan haavoittuvuuden julkaisujärjestelmän erittäin yleisestä WP File Manager -lisäosasta.
Taiwanilainen MSI järjesti eilen ensimmäisen virtuaalisen Summit-kokouksensa, kuten nykytyyliin kuuluu. Yhtiö lanseerasi uuden logon, mutta tarjosi myös uutisen esittelemällä ensimmäiset yritysluokan kannettavat tietokoneensa.
Arm tunnetaan toki kännykkäprosessoreistaan, mutta yhtiöllä on myös reaaliaikasovelluksiin räätälöity R-sarja. Nyt yhtiö on esitellyt ensimmäisen 64-bittisen R-sarjan prosessorin. Sen myötä laitteet tukevat suurempaa muistiavaruutta ja Linux-käyttöjärjestelmää.
Ruotsalainen Fingerprint Cards on esitellyt toisen polven anturin maksukorttien sormenjälkitunnistukseen. Uusi T-muotoinen anturi aistii sormenpään uurteita tarkemmin ja lukee kuvan selvästi nopeammin kuin aiemmin.
Renesas on tuonut markkinoille uuden RZ-sarjan mikroprosessorin tehokasta suorituskykyä vaativiin robotiikan sovelluksiin. RZ/V2H MPU:n tarjoama suorituskyky mahdollistaa sekä tekoälypohjaiset konenäkö- että reaaliaikaohjauksen sovellukset. Seuraavassa Renesasin Keigo Kawasaki tekee selkoa RZ-sarjan uuden jäsenen tuomista mahdollisuuksista robotiikan tekoälysovelluksiin.
Yritysten hyödyntämä data on noussut generatiivisen tekoälyn myötä valokeilaan. Siellä paistattelevat myös tulevaisuuden osaajat, joita kaivataan tekoälyn mullistamiin uudenlaisiin työtehtäviin, kirjoittaa Kyndryl Finlandin maajohtaja Piia Hoffsten-Myllylä.