READ THIS NEWSLETTER IN BROWSER
ETN
UUTISKIRJE
MAANANTAINA 11.05.2026
 
 
QMill lupaa kvanttiedun paljon odotettua aiemmin

Kvanttilaskennan algoritmeja kehittävä suomalaisyhtiö QMill väittää voivansa nopeuttaa kvanttiedun saavuttamista jopa vuosilla. – Ala on pitkään ajatellut, että tarvitaan satoja tai tuhansia kubitteja ennen kuin kvanttikoneista saadaan käytännön hyötyä. Nyt näyttää siltä, että tietyissä ongelmissa kvanttietu voidaan saavuttaa paljon pienemmillä koneilla, sanoo QMillin tuotevastaava Janne Heikkinen ETN:lle.

 
Rohde tuo 6G-keskustelun Pohjoismaihin kesäkuussa

Rohde & Schwarz järjestää kesäkuussa Pohjoismaissa seminaarikiertueen, jonka teemana on ”5G Advanced and beyond, path to 6G”. Tapahtumat pidetään Oulussa, Espoossa, Tukholmassa ja Lundissa 9.–12. kesäkuuta.

 
Pelkkä piiri ei enää riitä – Renesas osti konenäön AI-ohjelmistotalon

Renesas vahvistaa edge AI -strategiaansa ostamalla kreikkalaisen Irida Labsin, joka kehittää sulautettuja Vision AI -ohjelmistoja. Kauppa kertoo siitä, että kilpailu älykkäissä kamera- ja konenäköjärjestelmissä siirtyy yhä enemmän kokonaisiin ohjelmisto- ja työkaluratkaisuihin pelkkien piirien sijaan.

 
Generatiivinen tekoäly tulee nyt antureihin

TDK yrittää ratkaista yhden edge-tekoälyn suurimmista ongelmista: datan puutteen. Yhtiön uusi SensorGPT-teknologia hyödyntää generatiivista tekoälyä, signaalinkäsittelyä ja fysiikkapohjaisia simulaatioita synteettisen sensoridatan luomiseen. Kuukausia kestänyt edge-AI-mallien kehitys voidaan lyhentää viikkoihin.

 
Rakettitiede kehittää tapaa varmistaa AI-koodin laatu koneellisesti

- Olemme tehneet itsekin kehitystyötä synnyttääksemme menetelmän, jolla AI:n tuottaman koodin laatu voitaisiin varmistaa koneellisesti ja vapauttaa ihminen koodikatselmoinnista luomaan uutta, sanoo Rakettitieteen toimitusjohtaja Juha Huttunen.

 
AI tuottaa koodia nopeammin kuin sitä ehditään testata

AI kiihdyttää ohjelmistokehitystä nopeammin kuin sitä ehditään enää testata. Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, että kehittäjät liikkuisivat liian nopeasti. Ongelma on paljon perustavampi. Yksi osa ohjelmistokehityksestä on kiihtynyt dramaattisesti, mutta kaikki sitä valvovat rakenteet ovat jääneet lähes paikoilleen, kirjoittaa amerikkalaisen BotGauge AI:n perustaja ja toimitusjohtaja Pramin Pradeep.

 
 
Thank you for reading the ETN newsletter!
Advertising: Rainer Raitasuo
Editor-in-Chief: Veijo Ojanperä

Subscribe  •  Unsubscribe  •  Change address  •  Archive: etn.fi/kirje/