Vuonna 1996 markkinoille tullut Beckhoffin TwinCAT muutti automaation suuntaa pysyvästi. Ohjauslogiikka siirtyi erillisistä PLC-laitteista PC-maailmaan, ja Windowsista tuli osa teollisuusautomaation ydintä.
Yritykset ottavat generatiivista tekoälyä käyttöön nopeammin kuin niiden tietoturva ehtii mukaan. Check Pointin tuoreen pilviturvaraportin mukaan työntekijät ja AI-agentit siirtävät yritysdataa ulkoisiin tekoälypalveluihin tavalla, jota organisaatiot eivät enää pysty kunnolla valvomaan.
Euroopan unionin Chips Act tähtää siihen, että EU:n osuus maailman sirutuotannosta nousisi 20 prosenttiin vuosikymmenen loppuun mennessä. Tuore SEMI:n markkinadata kertoo kuitenkin aivan toista tarinaa. Kun maailman puolijohdemateriaalien markkina kasvoi viime vuonna ennätykselliseen 73,2 miljardiin dollariin, Eurooppa jäi ainoaksi alueeksi, jonka markkina supistui.
Eteläkorealainen jättiyhtiö Samsung Electronics vältti viime hetkellä laajan lakon puolijohdeyksikössään. Yhtiön noin 78 000 puolijohdeliiketoiminnan työntekijästä 74 prosenttia hyväksyi uuden palkka- ja bonusratkaisun, jonka myötä uhattu työtaistelu peruuntui.
Euroopan älypuhelinmarkkina jatkoi alkuvuonna kasvuaan, vaikka toimitusketjujen ongelmat ja kustannuspaineet kiristyvät. Tutkimusyhtiö Omdia kertoo markkinan kasvaneen tammi–maaliskuussa kaksi prosenttia 33 miljoonaan toimitettuun puhelimeen.
Suomalainen kvanttialgoritmiyhtiö QMill ja Telia Finland ovat demonstroineet uudenlaista “kvanttivahvistettua” salausmenetelmää mobiiliverkoille. Kyse ei kuitenkaan ole perinteisestä kvanttiavainten jakelusta eli QKD-teknologiasta, vaan uudesta lähestymistavasta, jossa kvanttilaskenta osallistuu salauksen vahvistamiseen.