JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • MIT: Läpimurto aurinkosähkössä

    MIT:n eli Massachusetts Institute of Technologyn tutkijat ovat saattaneet ratkaista aurinkosähkön suurimman haasteen. He ovat kehittäneet tekniikan, jolla voitaisiin vangita auringonvalon koko spektri sähköntuotantoon. MIT on nimennyt tekniikan aurinkolämpökennoksi.

  • Ericssonilta muuntimia laajalla tuloalueella

    Ericsson on esitellyt kaksi uutta, kovia kenttäoloja kestävää DC-DC-muunninta. Uutta on erittäin laaja tulojännitealue. Muuntimet hyväksyvät tulot yhdeksästä voltista 75 volttiin.

  • Intel tuo latausmaljansa myyntiin jo tänä vuonna

    Langaton lataus on kuuma alue, jolle esitellään tiuhaan uusia konsepteja. Mikäli yrityksellä on resursseja, voidaan ideat viedä myös kaupallisiksi tuotteiksi. Tämän osoittaa todeksi Intel, joka kertoo tuovansa erikoisen mallisen latausmaljansa myyntiin vielä tämän vuoden aikana.

  • Alstomin turbiinit Siikajoen tuulipuistoon

    Alstom on allekirjoittanut sopimuksen Vartinoja 1 ky:n kanssa tuulipuiston toimittamiseksi Siikajoelle Pohjois-Suomeen. Tuulipuiston omistavat LähiTapiola ja TuuliSaimaa. Sopimuksen arvo on 35 miljoonaa euroa ja se sisältää yhdeksän ECO122 -tuuliturbiinin toimituksen.

  • Teholähdeseminaarit vetävät väkeä

    Linear Technology ja Würth Elektronik järjestävät syys- ja lokakuun vaihteessa kolme seminaaria EMC-aiheista ja teholähteiden suunnittelusta. Seminaarit ovat osallistujille ilmaisia.

  • Mouser jakaa tietoa korkeista jännitteistä

    Korkeita, yli 600 voltin jännitteitä käyttävien sovellusten suunnittelu vaatii erityistä huomiota ja juuri oikeita komponentteja. Komponenttien tukkukauppias Mouser Electronics on avannut suunnittelijoille hyödyttävien tietopankin verkossa.

  • Maailman pieni koteloitu 60-wattinen

    XP Power on esitellyt maailman pienimmän koteloidun 60-wattisen AC-DC-teholähteen. Uuden ECE60-powerin voi asentaa piirikortille, kotelon runkoon ruuvattuna tai erillisen DIN-kiskon kanssa liitettynä.

  • Sesko haluaa lausuntoja sähkötyön turvallisuusstandardiin

    Sähkö- ja elektroniikka-alan standardointijärjestö Sesko on saanut valmiiksi ehdotuksen uudeksi sähkötyöturvallisuusstandardiksi. Standardiehdotus on kaikkien kommentoitavissa SFS:n lausuntopyyntöpalvelussa osoitteessa lausunto.sfs.fi.

  • Vacon myydään miljardilla eurolla

    Vaasalainen taajuusmuuttajia valmistava Vacon näyttää siirtyvän tanskalaisomistukseen. Yhtiö on sopinut Danfoss A/S:n kanssa yhdistymisestä, jossa Vaconista tulee Danfossin tytäryhtiö.

  • Langaton lataus läppäreihin ensi vuonna

    Langaton lataus on jo uusimpien älypuhelimien vakio-ominaisuus, mutta pian myös suuremmat laitteet tableteista kannettaviin tietokoneisiin ladataan ilman kaapelia. Intel ja IDT uskovat, että tällaisia laitteita tulee markkinoille jo ensi vuoden aikana.

  • Älysähköverkko saa oman liitäntästandardin

    Smart gridin eli älykkään sähköverkon on tarkoitus olla kokonaisuus, jossa sähköä saadaan siirrettyä sinne missä sitä tarvitaan, ja johon myös kuluttajat voivat myydä tuottamaansa sähköä. Saksalaisessa hankkeessa kehitetään liitäntää, jolla eri toimijat voivat liittyä älyverkkoon.

  • Suomalaislaturi tavoittelee suuria

    Muuramelainen keksijä Harri Tiainen haluaa uudella laturikonseptillaan mullistaa maailman. BrightCharger leikkaa laturin virrankulutuksen nollaan, kun lataus loppuu. Muuna aikana laturi toimii lediyövalona. Ratkaisu on tietysti patentoitu.

  • ABB Suomessa 125 vuotta

    ABB:n suomalainen tarina alkoi jo 125 vuotta sitten, kun Gottfrid Strömberg perusti Strömberg-sähköliikkeen Helsinkiin 1889. Nyt 125 vuotta myöhemmin ABB on SUomessa yli 5000 työntekijän yritys, jonka liikevaihto oli viime vuonna 2,3 miljardia euroa.

  • Kännykän langaton lataaminen tulee autoon

    Moderni matkapuhelin pitää pystyä lataamaan langattomasti asettamalla laite latausalustalle. Jatkossa kännykkään pitää saada langattomasti virtaa myös autossa. Belgialainen Melexis mahdollistaa tämän Freescalen piiriin pohjautuvalla referenssialustallaan.

  • Suomalainen sähköautojen latausjärjestelmä Sveitsiin

    Sähköautojen latauspisteoperaattori Liikennevirta Oy on solminut sveitsiläisen sähkö- ja elektroniikka-alan yrityksen Lehmannin kanssa sopimuksen, jolla viedään latausverkkoa ohjaava it-järjestelmä Sveitsiin. Hankkeen pilottivaihe alkaa tänä vuonna.

  • Mikromoduulista 70 wattia

    Linear Technology on esitellyt 15 x 15 -millisen mikromoduulin, joka tuottaa täyden virran kolmesta ulostulosta (5A, 5A ja 4A). Jäähdytyselementin sisältämä moduuli tuottaa jopa yli 70 watin antotehon.

     

  • Audi osin 48 volttiin

    Audi on esitellyt kaksi uutta prototyyppiä, joissa A6- ja RS5-mallien uudet versiot on osin varustettu 48-volttisella sähköjärjestelmällä. Audin mukaan lisäenergia mahdollistaa uusien teknologioiden tuomisen aitoihin, joiden myötä autoista tulee urheilullisempia, tehokkaampia ja mukavampia ajaa.

  • Älykkäitä UPSeja korkealla hyötysuhteella

    Schneider Electric on esitellyt uuden APC-tuotemerkillä myytävän Smart-UPS On-Line -tuotesarjan 5–10kVA:n tehoalueelle. 6–10 kVA:n laitteet ovat yhtiön ensimmäiset yksivaiheiset UPS-laitteet, joiden lähdön tehokerroin on yksi. Valikoiman 5 kVA:n UPS-laitteiden tehokerroin on 0,9.

  • ABB:n uusi kaapeli siirtää kaksi gigawattia

    ABB Karlskronan kaapelitehtaassa on kehitetty innovaatio, joka helpottaa esimerkiksi merellä sijaitsevien tuulivoimaloiden sähkönsiirtoa maalle runkoverkkoon. Uutuus siirtää yhdessä kaapelissa peräti kahden gigawatin tehon 1500 kilometrin matkalla.

  • Nollasta sataan 3,4 sekunnissa - litiumioniakuilla

    Sähkövoimaisten autojen suorituskyky ei jää polttomoottoreista jälkeen, kuten jo Teslan esimerkki osoitti. Nyt piilaaksolainen Renovo osoittaa, että sähköauto voi olla oikea urheiluauto.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

UPS on tärkeä osa datan tallennusta

Innovatiiviset UPS-suunnittelutekniikat tuovat sekä paremman tehokkuuden että suorituskykyä.

Lue lisää...
 
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
 
 

ny template