Vuosikymmenten ajan avoimen lähdekoodin ohjelmistot ovat olleet modernin tietotekniikan hiljainen moottori. Jokainen mobiilisovellus, yritysjärjestelmä ja tekoälykehys rakentuu niiden varaan. Mutta kun maailmanlaajuinen kysyntä ohjelmistoinfrastruktuurille kasvaa, yksi karu totuus käy väistämättömäksi: avoin lähdekoodi ei ole ilmaista.
Espoon lukiolaiset pääsevät jälleen hakkeroimaan kaupungin tietojärjestelmiä luvan kanssa. Kyse on nyt jo kolmatta kertaa pidettävästä Hack with Espoo -nimisestä eettisen hakkeroinnin kurssista, jossa opiskelijat muun muassa testaavat kaupungin kehitysvaiheessa olevien järjestelmien tietoturvaa.
Kurssi toteutetaan alaan erikoistuneen tietoturvayrityksen, Second Nature Securityn, kanssa. Yrityksen toimitusjohtaja Mika Holmbergin mukaan on tärkeää, että nuoret pääsevät oppimaan hakkerointitaitoja.
- Mitä paremmin käyttäjät ymmärtävät ohjelmistojen haavoittuvuuksia, sitä paremmin he osaavat myös suojautua niitä vastaan. Samalla pääsemme näyttämään nuorille konkreettisesti, kuinka ohjelmistojen kehittämisessä voidaan minimoida erilaiset turva-aukot ja haavoittuvuudet, Holmberg toteaa.
Koronarajoitusten vuoksi opetus annetaan tällä kertaa etänä. Nyt alkanut kurssi kestää toukokuun lopulle.
Espoon kaupunki haluaa osoittaa yhteiskuntavastuutaan tarjoamalla nuorille mahdollisuuksia kehittää hakkerointitaitojaan hyvään tarkoitukseen. Bonuksena kaupunki saa arvokasta tietoa mahdollisista tietoturva-aukoista ja voi hyödyntää sitä sovelluskehityksessään.
Cybernewsin toimittaja Ernestas Naprys halusi yksinkertaistaa ja suojata kotiverkkonsa: käyttää HTTPS-salausta ja omia verkkotunnuksia, jotta palvelut kuten pfSense, TrueNAS ja Plex olisivat turvallisemmin saavutettavissa. Apua hän haki tekoälyavustajilta eli ChatGPT:ltä, Gemini Prolta ja Claude 4.5:ltä.
Monashin yliopiston ja RMIT-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen grafeenipohjaisen superkondensaattorin, joka yhdistää korkean energian ja tehotiheyden poikkeuksellisen pieneen kokoon. Uusi rakenne voi mullistaa pienten ja tehokkaiden energialähteiden kehityksen esimerkiksi kannettaviin laitteisiin, sähköajoneuvoihin ja IoT-sovelluksiin.
Yle, Nokia ja Digita ovat testanneet, miten 5G-privaattiverkko soveltuu televisiotuotantoon. Kokeilu toteutettiin Elämäni Biisi -ohjelman yhteydessä, jossa perinteisen kaapeliyhteyden rinnalle tuotiin langaton kamera. Kamera siirsi kuvaa 5G-verkon yli suoraan studion monitorointiin ja tallennukseen.
Renesas Electronics on esitellyt markkinoiden ensimmäisen kuudennen sukupolven rekisterikellopiirin (Registered Clock Driver, RCD) DDR5-palvelinmuistimoduuleille. Uusi piiri nostaa DRAM-muistien datansiirtonopeuden ennätykselliseen 9600 megasiirtoon sekunnissa (MT/s), mikä on noin kymmenen prosenttia nopeampi kuin edeltävä, 8800 megasiirtoon sekunnissa yltänyt Gen5-versio.
Suomalaisorganisaatioihin kohdistuu keskimäärin 787 kyberhyökkäystä viikossa, selviää Check Point Software Technologiesin tuoreesta Global Threat Intelligence -raportista. Määrä on 14 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten, mutta Suomi pysyy edelleen aktiivisena kohteena maailmanlaajuisessa kyberuhkien kentässä.
Eteläkorealainen muistijätti SK hynix valmistautuu ottamaan ison askeleen NAND-markkinoilla. DealSiten mukaan yhtiö aikoo aloittaa 321-kerroksisen QLC (Quad-Level Cell) NAND -muistin toimitukset vuoden 2026 jälkipuoliskolla. Samalla yhtiö pyrkii kasvattamaan NAND-liiketoimintansa osuutta, jota on aiemmin pidetty DRAM-muistiin nähden toissijaisena segmenttinä.
Maanviljely on parhaillaan suuren teknisen murroksen keskellä, jota jotkut kutsuvat nimellä Farming 4.0. Tätä muutosta vauhdittavat autonomiset koneet, joissa on runsaasti tunnistavia ja prosessoivia piirejä. Nämä koneet keräävät ja analysoivat dataa, jonka perusteella voidaan reaaliaikaisesti tehdä päätöksiä tuottavuuden, tehokkuuden, ympäristökestävyyden ja kustannustehokkuuden parantamiseksi.
Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa on kehitetty uuden sukupolven avoimen lähdekoodin lisätyn todellisuuden lasit, OpenAR-M, jotka tekevät AR-teknologiasta aiempaa kevyempää, edullisempaa ja helpommin saavutettavaa.
Nala Renewables käynnistää 50 MW / 100 MWh:n akkuenergiavaraston rakentamisen Kauhavalla. Hankkeessa ovat mukana uusiutuvan energian teknologian johtaja Sungrow sekä rakennusyhtiö KSBR, ja pitkäaikaisesta rahoituksesta vastaa Societe Generale.
Tutkijat Kiinassa ovat kehittäneet kelluvan laitteen, joka muuttaa sadepisaroiden liike-energian sähköksi hyödyntämällä vettä itseään osana sähköpiiriä. Laitetta kutsutaan W-DEG-generaattoriksi.
Tuore Incognin tutkimus paljastaa, että eurooppalaisten mobiililaitteiden kautta kerätään ja siirretään valtavia määriä henkilötietoja EU:n ulkopuolisiin maihin – usein käyttäjien huomaamatta. Tutkimus “How Popular Foreign Mobile Apps Are Quietly Exporting Europeans’ Most Sensitive Personal Data—by Country” analysoi suosituimpia sovelluksia kaikissa EU-maissa ja havaitsi, että suurin osa niistä on ulkomaisten, etenkin yhdysvaltalaisten ja kiinalaisten teknologiayhtiöiden hallussa.
Autoteollisuus on alkanut tuntea Nexperian toimitusongelmat nahoissaan. Sourceabilityn mukaan Nissan ja Honda ovat jo vähentäneet tuotantoaan Japanissa, kun puolijohdevalmistajan toimitusketjut ovat häiriintyneet Alankomaiden ja Kiinan välisen kiistan seurauksena.
Ensi viikolla Helsingin Messukeskukseen kokoontuu jälleen tuhansia sijoittajia ja kasvuyrityksiä, kun kaksipäiväinen Slush-tapahtuma järjestetään. Tapahtuman taustalla suomalainen startup-ekosysteemi elää historiallisen vahvaa vuotta. Alan yritykset ovat keränneet rahoitusta ennätystahtiin.
Generatiivinen tekoäly on noussut ohjelmistoturvallisuuden uudeksi voimaksi – mutta samalla se on tuonut mukanaan uudenlaisen ongelman. Tekoäly löytyy myös itse keksimiään, olemattomia bugeja.
STMicroelectronics on esitellyt uuden ISM6HG256X -liikeanturin, joka yhdistää samaan koteloon kaksi erillistä kiihtyvyysanturia sekä gyroskoopin. Uutuus kykenee mittaamaan samanaikaisesti sekä pieniä liikkeitä että rajuja iskuja. Tähän perinteiset anturit eivät pysty yhdellä komponentilla.
5G-teknologiaa on viime vuosina ympäröinyt runsaasti keskustelua ja huolta sen aiheuttamasta säteilystä. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden mukaan pelko on kuitenkin suurelta osin perusteeton. Itse asiassa modernit 5G-verkot ja laitteet voivat altistaa käyttäjän vähemmän radiotaajuiselle säteilylle kuin aiemmat sukupolvet, kuten 4G-verkot.
Kiinteää elektrolyyttiä hyödyntävät ns. solid-state-akut ovat siirtymässä tutkimusvaiheesta kohti massatuotantoa, ja niiden globaali kysyntä kasvaa räjähdysmäisesti ensi vuosikymmenellä, kertoo analytiikkayhtiö TrendForce tuoreessa raportissaan.
Nokia ja Latvian suurin mobiilioperaattori Latvijas Mobilais Telefons (LMT) ovat solmineet strategisen sopimuksen kehittääkseen uuden sukupolven 5G-pohjaisen taktisen viestintäratkaisun Baltian puolustuksen tarpeisiin.
Retro-PC-harrastaja ja FPGA-suunnittelija Pongsagon Vichit on esitellyt uuden version projektistaan nimeltä TinyGPU v2.0. Tuloksena on maailman pienin itsenäinen grafiikkaprosessori. Vain noin 200 000 transistorista koostuva siru pystyy suorittamaan aidosti 3D-renderöintiä, valaistuslaskentaa ja mallin pyörittämistä reaaliajassa.
OnePlus julkistaa uuden OnePlus 15 -älypuhelimensa globaalisti ensi viikolla 13. marraskuuta. Yhtiön mukaan laite edustaa suurinta harppausta suorituskyvyssä ja käyttökokemuksessa sen historiassa. Käyttäjiä miellyttänee pitkän käyttöajan kupaava peräti 7300 milliampeeritunnin akku.
Maanviljely on parhaillaan suuren teknisen murroksen keskellä, jota jotkut kutsuvat nimellä Farming 4.0. Tätä muutosta vauhdittavat autonomiset koneet, joissa on runsaasti tunnistavia ja prosessoivia piirejä. Nämä koneet keräävät ja analysoivat dataa, jonka perusteella voidaan reaaliaikaisesti tehdä päätöksiä tuottavuuden, tehokkuuden, ympäristökestävyyden ja kustannustehokkuuden parantamiseksi.
Nokia on solminut miljardiluokan yhteistyösopimuksen yhdysvaltalaisen tekoälypiirejä ja -palvelimia kehittävän Nvidian kanssa kehittääkseen niin sanottua tekoälypohjaista mobiiliverkkoa. Tämän AI-RAN-tekniikan pitäisi olla keskeinen moottori, joka vauhdittaa siirtymää 5G:stä 6G:hen.