Patenttiyhteisö Avanci, johon kuuluvat Ericsson, Nokia, Qualcomm, Interdigital, Huawei ja 53 muuta yritystä, on julkaissut hinnan ajoneuvon yhdistämisestä 5G:hen. Lisenssin saa 32 dollarilla eli hieman alle 30 eurolla. Jos tekee lisenssisopimuksen nopeasti, säästä 3 dollaria autoa kohti.
Mercedes on Avancin uuden lisenssiohjelman ensimmäinen virallinen asiakas, joka kattaa 5G:n mutta myös vanhemmat standardit 4G, 3G ja 2G. Lisenssiin sisältyy ns. essentiaalipatentteja 58 yritykseltä.
Ericssonin veteraani Kasim Alfalahi perusti Avancin vuonna 2016. Hitaan alun jälkeen yritys on saavuttanut menestystä sekä IoT-sovelluksissa että ajoneuvoissa. Yhtiö kertoo, että 130 miljoonalla ajoneuvolla on Avancin myöntämät lisenssit.
32 dollarin hinta 5G:stä on merkittävä askel ylöspäin 4G:stä, sillä LTE_yhteydet autoon sai lisensoitua 20 dollarilla.
Mielenkiintoista on huomata, että Huawein lisäksi myös China Telecom ja ZTE ovat lisänneet patenttinsa pooliin, kuten useimmat japanilaiset matkapuhelinyritykset.
Uutinen ilmestynyt Elektroniktidningenissä.