Nuorten ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills-kisat huipentuivat myöhään sunnuntai-iltana päättäjäisiin ja palkintojenjakoon. Suomeen saatiin Sao Paulon kisoista mitali, kun Pekka Tuukkanen voitti pronssia lajinaan tietokoneet ja -verkot.
Pronssimitalisti Tuukkanen on kotoisin Liedosta ja asuu nykyään Helsingissä. Hän on menestynyt ammattitaitokilpailuissa aiemminkin. EuroSkills-kilpailussa Tuukkanen voitti vuonna 2014 EM-hopeaa ja ammattitaidon SM-kilpailusta Taitajasta hänellä on kultamitali vuodelta 2012. Tuukkasen valmentajana ja Suomen tuomarina toimi Markus Lintuala, joka on itsekin aikanaan kilpaillut WorldSkills-kilpailussa.
WorldSkills-kilpailun taso kasvaa kerta kerralta ja mitalien saaminen on entistä vaikeampaa. Kokonaisuutena Suomen joukkue pärjäsi hyvin, sillä joukkueen 36 kilpailijasta 19 sai suorituksestaan Medallion for Excellence -tunnustuksen. Tunnustuksen saaminen tarkoittaa sitä, että kilpailija tai tiimi on saanut oman lajinsa keskiarvoa korkeammat pisteet.
Suomi osallistui yhteensä 31 lajiin, joten lähes kahdessa kolmasosassa lajeista kilpailijamme olivat keskiarvon paremmalla puolella.
Joka toinen vuosi järjestettävä WorldSkills kisattiin nyt 43. kerran. Korkeintaan 23-vuotiaille tarkoitettuun kilpailuun osallistui lähes 1200 nuorta 60 maasta. Nuoret kilpailivat 50 lajissa, muun muassa robotiikassa, hiusmuotoilussa, kivitöissä, ravintolapalvelussa ja viherrakentamisessa. Tapahtumassa vieraili neljän päivän aikana 259 000 kävijää.












Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.




