Piilaaksossa sijaitseva teknologiayritys Skylo Technologies on ostanut kotimaisen start up -yritys RANIOT Technologiesin. Vuonna 2018 perustettu ja Aalto-yliopiston Aalto Startup Centeristä ponnistanut yritys kehitti kahdessa vuodessa ohjelmistopohjaisen teollisen tukiaseman, jonka avulla teollinen IoT ja laitteiden sekä antureiden välinen kommunikaatio toteutetaan langattomasti ja skaalautuvasti.
Neljä viidestä RANIOTin perustajista siirtyy osaksi Skylon organisaatiota. RANIOT jatkaa Skylon Suomen yksikkönä.
- Skylo oli RANIOTin asiakas ja ensimmäinen sopimus heidän kanssaan solmittiin syyskuussa 2018 eli vain muutama kuukausi firman perustamisen jälkeen. Kaupan taustalla on 18 kuukauden yhteistyö, jossa todettiin molemminpuolinen 'match made in heaven'”, kertoo RANIOTin toimitusjohtaja Marko Keskinen.
Maaliskuun lopussa solmittu kauppa takaa Keskisen mukaan myös RANIOTin mahdollisuuden kehittyä yhtiönä. - Loimme kahdessa vuodessa yrityksen perustamisesta kannattavan ja kasvavan ohjelmistoliiketoiminnan ja haluamme varmistaa sen jatkuvuuden ja kasvun yrityskaupan avulla. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa uuden rahoituksen hankkiminen olisi ollut erittäin vaikeaa ja nyt voimme keskittyä oman osaamisemme kehittämiseen sekä laajentamiseen osana globaalia yritystä, Keskinen sanoo.
Kauppa avaa RANIOTille myös uusia mahdollisuuksia. Yhtiö alkaa nyt rekrytoida uusia työntekijöitä. - Suunnitelmissa on palkata neljä uutta tekijää syksyyn mennessä, Keskinen paljastaa.












Generatiivinen tekoäly on muuttanut tietojenkalastelun luonteen. Check Point Researchin mukaan hyökkäykset eivät enää rajoitu sähköposteihin, vaan voivat tapahtua reaaliaikaisina videopuheluina, joissa huijari esiintyy deepfake-teknologian avulla yrityksen johtajana. Joissakin tapauksissa tällaiset huijaukset ovat johtaneet kymmenien miljoonien dollarien tilisiirtoihin.
ETN:n digitaalinen aikakauslehti ETNdigi 1/2026 on julkaistu. Uusi numero kokoaa yhteen elektroniikka-alan keskeisiä teknologiateemoja kvanttilaskennasta ja tekoälystä energiatehokkaaseen tehoelektroniikkaan, IoT-järjestelmiin ja ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin.
Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard arvioi yhtiön Yhdysvaltain arvopaperimarkkinavalvoja SEC:lle toimittamassa Form 20-F 2025 -vuosiraportissa, että mobiiliverkkomarkkina ei ole lähivuosina varsinainen kasvuala. Hänen mukaansa markkinan odotetaan pysyvän lähinnä vakaana samalla kun Nokia keskittyy parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta.




