Nvidia ilmoitti viime syyskuussa ostavansa japanilaisen Softbankin omistuksessa olevan Arm:n jättimäisessä 40 miljardin dollarin kaupassa. Nyt on käynyt ilmi, että varsin moni amerikkalainen yritys vastustaa kauppaa. Ne pelkäävät Arm-arkkitehtuurin aseman muuttumista.
Yhdysvaltain kauppakomissio FTC on saanut valituksia Microsoftilta, Googlelta ja Qualcommilta. Viimeksi mainittu on valittanut kaupasta myös Euroopan komissioon sekä Iso-Britannian ja Kiinan kilpailuviranomaisille.
Nyt kauppakomissio FTC on aloittanut kaupan tutkimisen. Valittaneiden yritysten mukaan ne ovat huolissaan siitä, että Nvidia voi rajoittaa kilpailijoiden pääsyä Armin tekniikkaan. Arm-prosessoreita käyttävät periaatteessa kaikki esimerkiksi älypuhelimia kehittävät yritykset.
Uutistoimisto Bloomberg kertoi jo lokakuussa 2020, että Huawei on kehottanut Kiinan kauppaviranomaisia joko hylkäämään kaupan suoraan tai asettamaan ehtoja varmistaakseen Arm-tekniikan jatkuvan saatavuuden.
Nvidia lupasi kaupasta uutisoidessaan, että Arm säilyttää itsenäisyytensä.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.