
Unen seuraamisesta on tullut monella tuttua. Älykelloissa on sekä sykemittarit että liikeanturit, joista älykkäät algoritmit osaavat tunnistaa unen vaiheet. Jatkossa unta voidaan seurata laserilla, ilman ranteessa painavia älylaitteita.
Jo keväällä Google esitteli toisen polven Nest Hub -laitteensa, joka on käytännössä olohuoneen tai makuuhuoneen pöydälle tarkoitettu älynäyttö. Laitteeseen on integroitu myös tutkapiiri, joka seuraa nukkuvan liikettä ja pystyy aistimaan univaiheiden pituuden. Lisäksi Net HUb 2 aistii nukkujan yskimiset ja kuormaukset.
Testaajien mukaan Nest Hubin kyky monitoroida unen vaiheita on kuitenkin puutteellinen. Tämä ei ole estänyt toista jättiyritystä eli Amazonia kehittämästä vastaavanlaista laitetta. FCC:n dokumenteista käy ilmi, että Amazon on saanut luvan käyttää 60 gigahertsin tutkapiiriä unen seuraamiseen.
Amazonin tulevassa laitteessa tutkalla voidaan myös tulkita käyttäjän eleitä. Ehkäpä Amazonilla on suunnitteilla lisätä tutka Echo-laitteisiinsa, jolloin Alexaa voisi ohjata myös viittomalla?






















