Elisa avasi kaupallisen 5G-verkkonsa kesäkuussa 2018 ensimmäisten joukossa maailmassa. Noin kuusi vuotta verkon avaamisen jälkeen Elisan 5G yltää jokaiseen Suomen kuntaan. 5G-verkon laajentaminen jatkuu myös tulevaisuudessa, ja 5G-teknologia ottaa vielä kehitysaskeleita ennen 6G:n tuloa.
Elisan 5G-verkko on alkusyksyn aikana avautunut Rääkkylään, Punkalaitumelle, Hailuotoon, Pomarkkuun, Karijoelle, Keiteleelle, Puolangalle ja Perhoon. Näin ollen Elisan 5G-verkko on saatavilla kaikilla Suomen paikkakunnilla ja kattaa yli 95 prosenttia suomalaisista.
Elisan mukaan operaattorin verkossa liikkuu eniten mobiilidataa Pohjoismaissa. Innokkaimmin 5G-verkon käyttäjiksi siirtyivät yrittäjät ja pienyritykset, joille liikkuva työskentely on iso osa arkea. Suuremmat yritykset ja kuluttajat ovat sittemmin seuranneet perässä, ja vuonna 2021 5G-puhelimet muodostivat jo enemmistön Elisan myydyimpien puhelinten listalla.
Sen lisäksi, että 5G-verkon kattavuus kehittyy edelleen, niin tekevät myös 5G-palvelut. Elisa otti jo vuoden 2021 kesäkuussa käyttöön niin kutsutun itsenäisen 5G-verkon, joka ei ole enää riippuvainen 4G-verkon tuesta. Kuluvan vuoden aikana Elisa on tuonut ensimmäisenä itsenäisen 5G-verkon palvelut laajalti suomalaisten saataville julkaisemalla 5G+ -puheliittymän sekä Omakaista-laajakaistaliittymän. Itsenäisen 5G:n käyttöönotto on osa verkon luonnollista kehityskaarta.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.