GSA (Global mobile Suppliers Association ) ilmoittaa, että heinäkuun lopussa neljännen polven lte-verkkoja oli käytössä kaksisataa. Vuoden lopulla järjestö odottaa lukeman olevan 260.
Viime vuoden lopulla verkkoja oli käytössä 146 kappaletta. 54 operaattoria avasi näin 4g-verkkonsa tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana. Lte-kartalla on nyt 76 eri maata.
Tänä vuonna 4g on tunkeutunut moniin uusiin maihin. GSA listaa tulokkaisiin esimerkiksi Chilen, Islannin, Irakin, Thaimaan, Espanjan ja Venezuealan.
Valtaosa kaupallisista verkoista eli 176 kappaletta perustuu taajuusjakoiseen (FDD) tekniikkaan. 9 operaattoria käyttää aikajakoista tekniikkaa, johon joskus viitataan termillä TDD-LTE.