Jakelualaa seuraavan IDEA-järjestön (International Distribution of Electronics Association) mukaan Pohjolan jakelumarkkinoiden koko oli viime vuonna 1411 miljoonaa euroa. Parissa vuodessa jakelijoiden kokonaiskakku on kutistunut kolmanneksella.
Pohjoismaat eroavat muista Euroopan alueista siinä, että edelleen iso osa komponenteista myydään suoraan suurille laitevalmistajille. Pohjolassa jakelijoiden kautta menee 34 prosenttia komponentiesta, kun esimerkiksi Englannissa lukema on 82 prosenttia ja Saksassakin 70 prosenttia.
Pohjoismaiden jakelijoiden markkinan kutistuminen näkyy suoraan puolijohdemyynnin luvuissa. Vielä vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä jakelijoiden kautta meni tuotantoon komponentteja 136 miljoonalla eurolla. Tämän vuoden huhti-kesäkuussa lukema oli enää 87 miljoonaa euroa.
Suomen osalta luvuissa näkyy Nokian tuotannon päättyminen. Sen myötä jakleijoiden suhteellinen osuus komponenttikaupasta on kasvanut, mutta koko markkina puolestaan selvästi kutistunut.