
Euroopan komissio esitti viime syyskuussa aloitteen, joka tähtää yhden laturistandardin tuomiseen älypuhelimiin ja muihin kannettaviin laitteisiin. Uusimpien tietoja mukaan Apple ei ole ainakaan seuraavassa iPhone 14 -sarjassa luopumassa omasta Lightning-liitännästään.
Apple on julkisesti kommentoinut EU:n ministerineuvostossa tammikuussa vahvistettua kantaa lakiehdotukseen sanomalla, että EU:n toiminta haittaa kuluttajia ja estää innovaatioita. Tähän kannattaa toki suhtautua varauksella, sillä Apple on muissa tuotteissaan (iPad ja läppärit) tukenut USBC-latausta jo pitkään.
Helpolla Apple ei ole luopumassa Lightning-liitännästä älypuhelimissaan. Nykyisissä laitteissa käytetään liitäntää, joka perustuu USB 2.0 -tekniikkaan. Se tarkoittaa 480 megabitin sekuntivauhtia datansiirrossa. Nykymittapuulla data siirtyy suorastaan etanan vauhtia.
Tiettävästi Apple aikoo nopeuttaa iPhone 14:n liitännän USB 3. -vauhtiin eli 5 gigabittiin sekunnissa. Tämä miellyttänee iPhone-käyttäjiä, ärsyttänee EU:ta ja tarkoittaa, että Lightning säilyy iPhonen liitäntänä vielä ainakin vuoden verran pidempään.
Mikäli huhut pitävät paikkansa, katkaisee se samalla siivet toiselta huhulta, joiden mukaan seuraava iPhone tulisi markkinoille kokonaan ilman fyysistä liitäntää.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.