Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Lontoossa järjestetään ensi viikolla pienien solujen tukiasematekniikkaan keskittyvä Small Cells -näyttely. Bristolilainen Blu Wireless kertoo nyt demoavansa tapahtumassa uutta 60 gigahertsin Lightning-radiotekniikkaa.
Asus julkisti Taiwanin Computexissa useita uusia tuotteita, mutta yksi uutuuksista – Z300-tabletti – sisältää yhtiön mukaan uutta tekniikkaa ensimmäistä kertaa maailmassa. Tabletin stylus-kynää ymmärtävä kosketusnäyttö on ensimmäinen on-cell -kosketusruutu maailmassa.
Uusin USB on hieno liitäntä. Liitintä ei voi enää tukkia koneeseen väärin päin, piuhaa pitkin voi ladata yhä suurempia laitteita ja dataakin siirtyy jo huikeaa 10 gigabitin sekuntinopeudella. Mutta Intelin Computexissa Taiwanissa esittelemä Thunderbolt 3 -väylä nostaa USB;n aivan uudelle tasolle.
XP Power on julkaissut uuden 6 watin DC-DC-muunninsarjan. ITQ-sarjan uutuusmuuntimet sopivat pieneen 8-pinniseen SIP-koteloon, jonka koko on vain 21,9 x 11,1 x 9,2 milliä. Pienen koon ansiosta ITQ-sarja vie vähemmän tilaa piirilevystä, jolloin suunnittelijalla on mahdollisuus käyttää vapautuva tila muihin sovelluksiin tai toteuttaa koko ratkaisua pienemmässä koossa.
Hiilinanoputkiin perustuva uusi NRAM-muisti lupaa paljon. Se on yhtä nopea kuin DRAM-muisti, mutta flashin tapaan haihtumaton. Kännyköissä käytettäviin flash-muisteihin verrattuna NRAM on satoja kertoja nopeampi.
Kun kuluttaja lähtee tänään ostamaan PC-tietokonetta, hänelle myydään helposti Intelin uusimmalla prosessorilla ja nopealla SSD-muistilla varustettu malli, jolle kertyy helposti hintaa vähintään useita satoja euroja, jopa enemmän. Silti totuus on, että useimpien tarpeisiin riittäisi muutaman kympin Raspberry Pi -kortin suorituskyky.
Analogiset televisiolähetykset päättyvät kansainvälisen televiestintäliitto ITU:n määrittelemällä 1-alueella eli Euroopassa, Afrikassa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa kahden viikon kuluttua. Vuosia sitten solmitun sopimuksen määräaika on kesäkuun 17. päivä.
Kingston on julkistanut Computex Taipei -messuilla muistitikun, joka sopii myös uuteen C-tyypin USB-liittimeen. DataTraveler microDuo 3C -tikku tulee tarjolle kaksoisliitännällä, joka toimii sekä A- (3.1, 3.0, 2.0) että C-tyypin USB –liittimien kanssa.
Akun kesto on ominaisuus, johon älypuhelimen omistajat toivoisivat aina parannusta. Ohion osavaltion yliopistossa on nyt kehitetty tekniikka, joka voisi pidentää toiminta-aikaa akulla jopa 30 prosenttia. Tekniikkaa ollaan kaupallistamassa uuden startup-yrityksen kautta.
PC-myynti piristyi viime vuonna, kun Windows XP:n tekninen tuki päättyi. Heinäkuun lopulla jakoon tulee uusi Windows 10. Nyt tilanne on toinen. Analyytikon mukaan Windows 10 on vain uusi käyttöjärjestelmä. Mikään sen ominaisuus ei ratkaise PC-myynnin kehitystä.
Jos on kokeillut Googlen Chrome OS -käyttöjärjestelmään perustuvia Chromebookeja, niiden nopeuteen mieltyy helposti. Puutteitakin on ollut, kuten sovellusten rajoittuminen webbimaailmaan, jatkuva nettiyhteyden tarve ja pöytäkoneversion puuttuminen. Nyt tähän on tullut ratkaisu.
Microsoft ilmoitti eilen, että Windows 10 tulee yleiseen jakeluun heinäkuun lopulla. Nykyiset Windows 7- ja Windows 8-käyttäjät saavat päivitettyä käyttöjärjestelmänsä ilmaiseksi. Tuleva Windows on Microsoftin mukaan viimeinen lajiaan ja monella tapaa Microsoft tekee siitä Applen OS X:n kaltaisen.
Komponenttien jakelukauppaa netissä hallitseva Digi-Key vaihtaa vetäjäänsä. 39-vuotisen uran tehnyt Mark Larson siirtyy sivuun pääjohtajan paikalta ja jättää vetovastuun yhtiön operatiivisista toiminnoista vastanneelle Dave Dohertylle.
Amerikkalaisehdet vahvistavat pitkään liittyneet huhut, joiden mukaan prosessorijätti Intel ostaisi FPGA-piirejä valmistavan Alteran. Kauppahinnaksi ilmoitetaan massiiviset 17,6 miljardia dollaria. Kyse on puolijohdealan toisesta jättikaupasta tänä vuonna.
Perinteisesti kiinteät ja mobiiliverkot ovat olleet erillisiä, mutta jatkossa IP- ja radioliikenneyhteydet yhdistyvät. Nokia valmistautuu kehitykseen täysin uudella Airframe Data Center -keskuksella. Yhtiön kannalta tuote merkitsee täysin uutta aluevaltausta.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.