JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Mooren laiksi kutsutaan Intelin perustajiin kuuluvan Gordon Mooren keksimää ennustusta, jonka mukaan transistorien määrä piirillä kaksinkertaistuu aina kahden vuoden välein. Nyt näyttää vihdoin siltä, että laki on tulossa tiensä päähän. Ainakin sopimusvalmistaja Globalfoundries näyttää ajattelevan näin.

Globalfoundries, jonka tausta on prosessorivalmistaja AMD:ssä, ilmoitti keskeyttävänsä toistaiseksi kokonaan 7 nanometrin prosessin kehittämisen. Samalla ilmoitettiin 7 nanometrin FinFET-piirien tutkimusryhmän hajottamisesta, joten käytännössä Globalfoundries luopuu seuraavasta prosessisukupolvesta.

Päätös on tietenkin yllättänyt monet, koska sopimusvalmistajat elävät prosessisukupolvistaan. Yhtiö sanoo nyt keskittyvänsä 12 ja 14 nanometrin FinFET-prosessien räätälöimiseen niille asiakkaille, jotka ovat siirtymässä näihin valmistustekniikoihin tulevina vuosina.

7 nanometriä on iso haaste puolijohdevalmistajille. Käytännössä tuotannossa on pakko siirtyä EUV-litografiaan, jotta transistorien rakenteita voitaisiin valottaa riittävän pieninä. Samalla pitää muistaa, että Intelillä on valtavia vaikeuksia saada 10 nanometrin prosessorejaan tuotantoon.

7 nanometriä on kuitenkin tulossa. Toisaalta valmistajien määrä jää enää hyvin pieneksi. TSMC:n ja Intelin lisäksi mukaan liittyy maksimissaan vain muutama yritys.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Roima parannus IoT-verkkojen tietoturvaan

Langattomia IoT-laitteita pidetään merkittävänä uhkana teollisuuden tietoverkkojen turvallisuudelle. Tietoturvassa voidaan kuitenkin päästä roimasti paremmalle tasolle soveltamalla TLS-suojausmenettelyn virtaviivaistettua johdannaista, jonka avulla ei-IP-pohjaiset IoT-solmut voidaan turvallisesti liittää IP-pohjaisiin verkkoihin. Vahva tietoturva voidaan näin kattaa koko verkkojärjestelmän päästä päähän.

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template