Kiinalainen Huawei saattaa jo tänä vuonna kasvaa maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi. IHS-tutkimuslaitoksen mukaan Huawei myi tammi-maaliskuussa 59,1 miljoonaa älypuhelinta. Vuosineljänneksittäin sen tahti on enää 12 miljoonaa Samsungia hitaampi.
Vuoden aikana Huawein myyntimäärä kasvoi 50 prosenttia. Samaan aikaan Samsungin luvut tulivat edelleen alas. Samsung myi ensimmäisellä neljänneksellä 70,8 miljoonaa puhelinta. Sen markkinaosuus putosi samalla 22 prosenttiin.
Huawei kasvoi tammi-maaliskuussa, vaikka kokonaismarkkinat kutistuivat 6,3 prosenttia. Kaikkiaan älypuhelimia myytiin 323,8 miljoonaa kappaletta, kun lukema vuotta aikaisemmin oli 345,5 miljoonaa. Huawein markkinaosuus on nyt 18 prosenttia.
Applelle ensimmäinen neljännes oli vaisu. 43,8 miljoonaa myytyä iPhonea oli 16 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. IHS-tutkimuslaitos arvioi, että Applella on varastoissaan paljon myymättömiä laitteita, mikä saattaa johtaa suuriinkiin alennuksiin lähiaikoina.
Huawei oli ainoa isoista valmistajista, joka onnistui alkuvuonna kasvattamaan myyntiään vuodentakaisesta. Keskisarjassa Vivo onnistui myös kasvamaan myymällä tammi-maaliskuussa 25,2 miljoonaa älypuhelinta.