
PC-tekniikassa on haettu yhtä universaalia liitäntää vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Ensi vuodesta lähtien voidaan vihdoin sanoa, että tavoite on saavutettu. USB4 tulee valtaamaan markkinat täysin.
USB4-liitäntä perustuu käytännössä Intelin Thunderbolt-protokollaan. Fyysisesti kyse on USBC-liittimestä ja koska sen läpi on tarkoitus saada kulkemaan kaikki liitäntöjen edellyttämä liikenne datasta eri protokollilla latausvirtaan, on liittimen nastoitus erittäin tärkeässä roolissa.
Tämä näkyy myös uudessa VESA-näyttöorganisaation julkistamassa DisplayPort-liitännän Alt Mode 2 -määrityksessä. Alt Mode viittaa menetelmään, jolla DisplayPort-signaali saadaan siirrettyä USB-liitännän läpi. Ensimmäinen DP Alt Mode -standardi esiteltiin jo 2014 ja nyt VESA on esitellyt Alt Mode -menetelmän myös tuoreelle DisplayPort 2.0 -liitännälle.
Displayport 2.0 tai DP 2.0 lähes kolminkertaistaa edellisen standardin eli DP 1.4:n kaistanleveyden. Maksimidatanopeus väylässä kasvaa 77,37 gigabittiin sekunnissa. Tämä tarkoittaa, että väylän yli voidaan siirtää rinnakkain kahta 8K-signaalia (resoluutio 7680 x 4320) 144 hertsin virkistystaajuudella ja 30 bitin pikseliavaruudella ilman datan pakkaamista ja HDR-metadatan kera. Nykyisiin 24-bittisiin väreihin verrattuna tämä on iso hyppäys eteenpäin.
USB4-liitännässä DisplayPort-dataa voidaan siirtää jopa 80 gigabittiä videodataa, kun käytössä ovat kaikki neljä linjaa. Toinen tapa on siirtää DP-kuvaa 40 gigabitin nopeudella ja jättää kaksi johdinta USB Superspeed -datansiirrolle.
USB4-liitäntöjen arvellaan ilmestyvän laitteisiin ensi vuonna.























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.