
Oulun yliopiston professorit Aarno Pärssinen ja Mika Ylianttila ovat saaneet kansainvälisesti arvostetun IEEE Fellow -arvonimen. Tämä maailman johtavan teknologiajärjestön myöntämä tunnustus annetaan vain alle 0,1 prosentille IEEE:n jäsenistä vuosittain, ja se perustuu poikkeuksellisiin ansioihin teknologian kehittämisessä.
Molemmat professorit työskentelevät Suomen Akatemian 6G-lippulaivaohjelmassa. IEEE Fellow -nimitys korostaa Suomessa tehtävän langattoman tietoliikenteen tutkimuksen korkeaa tasoa. Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen keskuksessa (Centre for Wireless Communications, CWC) työskentelee nyt viisi IEEE Fellow -arvonimen saanutta tutkijaa, mikä on poikkeuksellinen saavutus kansainvälisesti. Suomessa arvonimen on historian aikana saanut vain noin 30 tutkijaa.
Aarno Pärssinen, joka toimii professorina CWC:n radioteknologiat-yksikössä, on keskittynyt RF-teknologioihin, kuten integroituun piirisuunnitteluun ja antenniratkaisuihin. Hänen työnsä painopisteenä ovat erityisesti 6G:n innovatiiviset RF-järjestelmät. Pärssisen työryhmä on kehittänyt ratkaisuja, jotka ulottuvat mmW-taajuusalueilta 300 GHz:n taajuuksiin, yhdistäen teorian ja kokeellisen tutkimuksen.
Mika Ylianttila puolestaan johtaa verkkojen tietoturvaan keskittyvää NetSEC-tutkimusryhmää. Hän on ollut mukana kehittämässä 5G- ja 6G-järjestelmien tietoturvaa, tekoälyä hyödyntäviä puolustusmekanismeja sekä lohkoketjutekniikoiden soveltamista.
Oulun yliopiston CWC-tutkimuskeskus on saanut viime vuosina runsaasti kansainvälistä huomiota. IEEE Fellow -nimityksiä ovat aiemmin saaneet professorit Matti Latva-aho (2024), Guoying Zhao (2022), Mehdi Bennis (2021), Markku Juntti (2020) ja Matti Pietikäinen (2011).























Virtaamamittaus on monissa laitteissa kriittinen mutta usein ongelmallinen toiminto. Perinteiset mekaaniset anturit kuluvat ja jäävät sokeiksi pienille virtausnopeuksille. Ultraäänitekniikkaan perustuvat valmiit moduulit tarjoavat nyt tarkan, huoltovapaan ja helposti integroitavan vaihtoehdon niin kuluttaja- kuin teollisuussovelluksiin.