Aalto-yliopiston tutkijat osoittivat, miten kubittien energiahäviöt voidaan selittää yksinkertaisella kokeella. Löytö auttaa fyysikoita kehittämään tehokkaampia kubitteja esimerkiksi kvanttitietokoneita varten.

Suprajohtavat kvanttibitit – eli kubitit – ovat esimerkiksi kvanttitietokoneiden ja äärimmäisen herkkien mittalaitteiden rakennuspalikoita. Nimensä mukaisesti suprajohteet kuljettavat sähkövirtaa erittäin tehokkaasti. Toisin kuin puolijohtimissa, suprajohtimissa sähkövirrasta katoaa vain äärimmäisen vähän energiaa matkan aikana.

Kubittien suprajohtavuuden mahdollistaa niin sanottu Josephsonin ilmiö, jossa kaksi toisiaan lähellä olevaa suprajohdinta synnyttää sähkövirran niitä erottavan esteen läpi. Aalto-yliopiston tutkijat ovat nyt ensimmäistä kertaa onnistuneet mittaamaan kubittien Josephson-liitoksissa tapahtuvaa energian haihtumista säteilynä.

Kvantti-ilmiöitä ja -laitteita tutkivan Aalto-yliopiston Pico-tutkimusryhmän tutkijatohtori Bayan Karimi osoitti, että aiemmin selittämättömän kubittien energiakadon syy löytyy juuri lämpösäteilystä. Tutkimus julkaistiin Nature Nanotechnology -lehdessä elokuun 22. päivä.

- Huolimatta nopeasta edistymisestä kubittien kehittämisessä, aiemmin on ratkaisematta jäänyt tärkeä kysymys: miten ja missä lämpöhäviö tapahtuu?, Karimi toteaa.

Karimin mukaan kubitit ovat erittäin herkkiä häiriöille, jolloin niistä tulee herkästi epävakaita. Joskus muutos selittyy ulkoisella taustakohinalla, mutta Josephson-liitoksissa tapahtuvaa energian haihtumista säteilynä ja sen aiheuttamaan lämpenemistä ei ole hänen mukaansa aiemmin tutkittu kokeellisesti.

- Olemme tässä työssä mitanneet miten energia siirtyy Josephson-liitoksesta ympäristöön. Tutkimus perustuu Pico-ryhmän osaamiseen säteilevän energian mittaamisessa herkin lämpömittarein, kertoo Aalto-yliopiston professori ja Pico-ryhmän johtaja Jukka Pekola.

Energiahäviöt sinänsä tunnetaan entuudestaan. Fyysikot ovat tehneet kokeita, joissa sadat Josephson-liitokset on sijoitettu jonossa samaan piiriin. Yksikin liitos riitti epävakauttamaan sitä seuraavat liitokset.

Alun perin Karimi ja Pekola tekivät kokeita useilla yhteen kytketyillä liitoksilla, kunnes he päättivät yksinkertaistaa koeasetelmaansa. Lopulta kokeissa havainnoitiin vain yhtä Josephson-liitosta, jonka jännitettä sitten hienosäädettiin. Karimi ja Pekola sijoittivat äärimmäisen tarkan lämpömittarin liitoksen viereen ja onnistuivat mittaamaan liitoksesta lähtevän erittäin heikon lämpösäteilyn eri taajuuksilla aina sataan gigahertziin saakka.

Fyysikot jatkavat tehokkaampien kubittien kehittämistä osana kilpajuoksua, jonka tarkoitus on parantaa lähitulevaisuuden kvanttitietokoneiden teknologiaa. Karimin ja Pekolan tuottama uusi tieto antaa tutkijoille ja insinööreille keinon ymmärtää kubittien häviöitä entistä paremmin. Kvanttitietokoneissa kauemmin koherentteina säilyvät kubitit mahdollistavat aiempaa suuremman määrän laskutoimituksia, johtaen lopulta niin monimutkaisiin laskutoimituksiin ettei niitä voi klassisilla tietokoneilla suorittaa.

Pico-ryhmän teoreettinen työ on tehty yhteistyössä Madridin yliopiston kanssa ja kokeellinen osuus InstituteQ Chair of Excellence -professori Charles Marcusin kanssa. Kokeessa käytettyjen laitteiden valmistamisessa käytettiin Suomen kansallista mikro- ja nanoteknologian tutkimusinfrastruktuuria, OtaNanoa. Lisäksi tutkimuksen mahdollisti Suomen Akatemia Quantum Technology Finland -huippuyksikön ja THEPOW-konsortiumin kautta.

ETNtv

Watch ECF videos

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...

Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

Teknologia19 – Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa. – Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll sanoi eilen messukeskuksessa.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

ADLINK Technology leads edge computing, the catalyst for a world powered by artificial intelligence. We manufacture edge hardware and develop edge software for embedded, distributed and intelligent computing - from powering medical PCs in the intensive care unit to building the world’s first high-speed autonomous race car - more than 1600 customers around the world trust ADLINK for mission-critical success.

 

 

Testhouse Nordic is the leading supplier of test and measurement products and solutions in the Nordic countries. We partner with world's most renowned suppliers. Through our expertise and strong relationships with our suppliers, we offer products and services that regularly exceed our customers’ expectations.

 

In cooperation with

 

 

and

 





ECF template