Kalifornian yliopiston San Diegossa majailevat fotoniikan tutkijat ovat tehneet merkittävän läpimurron kuidussa tapahtuvassa datansiirrossa. He onnistuivat tulkitsemaan bittejä vielä sen jälkeen, kun ne olivat matkanneet valokuidussa 12 000 kilometrin matkan.
Merkittävää tuloksessa on se, että bitit kulkivat matkan vain standardien vahvistimien avulla. Tutkijoiden mukaan tulos osoittaa, ettei kuidussa ole tarvetta käyttää niin paljon regeneraattoripiirejä pitkillä etäisyyksillä, kun aiemmin on arveltu.
Läpimurto perustuu tutkijoiden kehittämiin laajakaistaisiin ”taajuuskampoihin” (frequency combs). Näiden avulla eri kanavilla kulkevat bitit ylikuuluvat kuidussa ennustettavalla tavalla, mikä mahdollistaa bittien yksilöimisen ja tunnistamisen vastaanottimessa.
Bittien lähettäminen kuitua pitkin pidemmälle etäisyydelle vaatii lähetystehon lisäämistä. Tyypillisesti tehon lisääminen lisää häiriöitä signaalissa, joten käytännössä etäisyyden kasvattaminen on erittäin hankalaa.
Uusien aaltomuotojen ansiosta sandiegolaistutkijat onnistuivat kasvattamaan linkin lähetystehon 20-kertaiseksi ja silti tulkita vastaanotetun signaalin bitit oikein. ”Taajuuskampojen” ansiosta linkkiin ei syntynyt satunnaisia häiriöitä, jotka tekevät biteistä lopulta lukukelvottomia.
Testeissä kuidussa kulki 3 ja 5 kanavaa. Tutkijoiden mukaan kanavien määrää ja siten datanopeutta voidaan kasvattaa tästä selvästi.