
Puolijohteiden valmistuslaitteiden markkinat kasvavat nyt nopeasti, ja Euroopassa vauhti on selvästi maailman keskiarvoa kovempaa. SEMI:n mukaan laitemyynti kasvoi Euroopassa toisella neljänneksellä peräti 70 prosenttia vuodentakaisesta.
Maailmanlaajuisesti puolijohteiden valmistuslaitteita laskutettiin huhti–kesäkuussa 40,53 miljardilla dollarilla. Summa kasvoi 23 prosenttia vuoden 2025 vastaavasta neljänneksestä ja 11 prosenttia tämän vuoden ensimmäisestä neljänneksestä.
Kyseessä oli jo toinen peräkkäinen ennätysneljännes. SEMI:n mukaan kasvua vetävät erityisesti tekoälyn vaatimat investoinnit edistyneeseen sirutuotantoon sekä AI-laskentainfrastruktuurin maailmanlaajuinen rakentaminen.
Euroopassa kasvu oli poikkeuksellisen voimakasta. Valmistuslaitteiden myynti kasvoi vuodessa 70 prosenttia. Etelä-Koreassa kasvua kertyi 54 prosenttia ja Pohjois-Amerikassa 27 prosenttia.
Euroopan korkea kasvuprosentti tulee kuitenkin selvästi Aasian suurimpia markkinoita pienemmältä pohjalta. Vielä viime vuonna Euroopan laitemarkkina supistui voimakkaasti muun muassa auto- ja teollisuuspiirien heikon kysynnän seurauksena.
SEMI:n toimitusjohtajan Ajit Manochan mukaan kaksi peräkkäistä ennätysneljännestä osoittavat, että siruvalmistajat jatkavat investointejaan uuteen tuotantokapasiteettiin erityisesti AI-infrastruktuurin kasvavan piiritarpeen vuoksi.
Kasvun odotetaan jatkuvan. SEMI arvioi 300 millimetrin kiekkotuotannon etupään laiteinvestointien nousevan tänä vuonna maailmanlaajuisesti ennätykselliseen 142 miljardiin dollariin. Se olisi 25 prosenttia enemmän kuin vuonna 2025.

















Norjalainen Sensibel on esitellyt optiseen MEMS-tekniikkaan perustuvan SBM140B-mikrofonin, jonka dynamiikka yltää 136 desibeliin. Valmistajan mukaan vastaavaan suorituskykyyn ei päästä perinteisillä kapasitiivisilla MEMS-mikrofoneilla.

