Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Miehittämättömiä pienois- tai oikeastaan mikrohelikoptereita valmistavan saksalaisen Microdronesin md4-1000-malli lensi viime kuussa ensimmäistä kertaa yli Alppien Sveitsistä Italiaan. 25-minuuttinen lento perustui ennen kaikkea tarkkaan gps-paikannukseen.
Nokian verkkotoiminnot palaavat täysin suomalaisomistukseen. Siemens on etsinyt ostajaa omalle NSN-puoliskolleen jo pitkään ja nyt Nokia on sopinut ostavansa osuuden takaisin 1,7 miljardin euron hinnalla. Hinnasta 1,1 miljardia maksetaan käteisellä Sekä Nokian hallitus että Siemensin hallitus ja hallintoneuvosto ovat hyväksyneet yritysjärjestelyn, jonka toteutuminen edellyttää tavanomaisia viranomaishyväksyntöjä.
Euroopan nanotekniikan ammattilaiset kokoontuivat juhannuksen alla Dubliniin kuudennen kerran järjestettyyn EuroNanoForum -tapahtumaan. Tapahtuma oli järjestäjien mukaan suuri menestys, sillä mukana oli lähes 1500 tutkijaa ja asiantuntijaa 50 eri maasta.
Avnet-ryhmään kuuluva puolijohteisiin erikoistunut EBV Elektronik on esitellyt uuden vertikaalisen organiaation EMEA-alueelle. Uudelleen määritellyt fokusalueet ovat vanhojen autojärjestelmät-, kulutuselektroniikka- ja uusiutuvan energian alueiden lisäksi terveydenhuoltio ja HighRel, joka keskittyy korkean tason luotettavuutta vaativille alueille.
Harrastelijat koodaavat avoimissa ympäristöissä usein käytännön syistä, mutta myös yhä useampi ammattilainen luottaa avoimiin työkaluihin. Tämä käy ilmi Premier Farnellin suunnittelijoille perustetun Element14-verkkoyhteisön kyselystä. Tutkimuksen mukaan yli puolet ammattisuunnittelijoista käyttää seuraavassa projektissaan todennäköisimmin avoimia rauta- ja ohjelmistoratkaisuja. Harrastelijoissa prosenttiosuus on yli 80.
Silicon Labs on esitellyt mems-pohjaisen oskillaattoripiirin, jota se kehuu maailman ensimmäiseksi yksisiruiseksi ratkaisuksi. Yhtiön mukaan uutuus on ominaisuuksiltaan monin tavoin perinteisiä kvartsikiteitä parempi ratkaisu laitteiden kellotaajuuden tahdistajana.
Ruotsalainen IAR Systems on lisännyt ARM-työkalujensa valikoimaan tuen Renesas Electronicsin uudelle RZ-piiriperheelle. Kyse on japanilaisyrityksen tehokkammasta Cortex-A9 -pohjaisesta suoritinperheestä.
Suomessa on totuttu siihen, että kännykän pitää kuulua kaikkialla ja internetin toimia jopa junissa. Moniin tiloihin radioaallot eivät kuitenkaan pääse. Tämä ongelma korjataan niin sanotulla DAS-tekniikalla (Distributed Antenna System) eli sisätilapeitolla.
Kaleva-lehti kertoo, että japanilainen Renesas Mobile lakkauttaa kaikki Suomen toimipisteensä ja irtisanoo koko henkilöstön. Toiminta loppuu tämän vuoden loppuun mennessä.
Saksalainen komponenttien tukkukauppias Rutronik lanseerasi vuoden alussa uuden Rutronik24-kauppapaikan Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Hyvien kokemusten ja suuren kysynnän jälkeen alusta on nyt levitetty kattamaan kaikki markkina-alueet.
Nykymuotoisesta kosketusohjauksesta voi tulla vanhaa tekniikkaa erittäin nopeasti. Seuraavan polven kannettavia tietokoneita ja tabletteja voidaan osin ohjata silmän liikkeillä. Tekniikan taustalla on ruotsalainen Tobii Technology, joka on työstänyt uuden läppärin prototyypin yhdessä Synapticsin kanssa.
Japanilainen puolijohdetalo Renesas on saanut uuden ykkösmiehen. Virallisesti eilen yhtiön pääjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana on aloittanut Hisao Sakuta. Sakuta tulee Renesasilla Omronilta, jossa hän on toiminut useissa eri johtotehtävissä. Sakutan Omron-ura kesti vuodesta 1968 aina tähän päivään asti.
Kiinalainen ZTE kertoo soittaneensa ensimmäisen todellisen ip-pohjaisen puhelun kotimaassaan. Ensimmäistä kertaa puhelu siirtyi kokonaan aikajakoisessa (TD, time division) lte-verkossa, joka on käytännössä Kiinan oma versio 4g:stä.
Epävarmat ajat näkyvät edelleen puolijohdeyritysten halukkuudessa investoida uuteen tuotantotekniikkaan. Gartnerin mukaan yritysten laiteinvestoinnit kutistuvat tänä vuonna 5,5 prosenttia 35,8 miljardiin dollariin eli noin 27,3 miljardiin euroon.
Erilaisia mobiililaitteita myydään tänä vuonna yli 2,3 miljardia kappaletta. Mobiili kuuluu nyt Androidille, sille laitteista lähes 867 tuhatta pyöri Googlen alustalla. Kuluttajat siirtyvät perinteisistä pc-koneista kevyempiin laitteisiin kiihtyvällä vauhdilla.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.