Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Matkapuhelimiin on vuosien varrella kehitetty monenlaisia lisälaitteita. Suomessakin on kehitetty ratkaisu, joka tekee älypuhelimen kamerasta mikroskoopin. Kalifornian yliopistossa kehitetty laite menee pidemmälle: se kykenee kuvantamaan ja skannaamaan DNA-molekyylejä.
Yhdestä suosituimmasta linux-käyttöjärjestelmistä eli Debianista on julkistettu uusi versio. Debian 8 kulkee myös työnimellä Jessie. Sen vahvuus on edelleen käyttöjärjestelmän vakaus. Kehitysprosessi takaa, ettei mukana ole mitään epävakaata.
Ruotsalaiseen Lagercrantz Group -konserniin kuuluvat Enkom ja K&K Active yhdistyvät. Jatkossa yritykset palvelevat asiakkaitaan Enkom Active -nimen alla.
Maailmassa myytiin ensimmäisen vuosineljänneksen aikana yhteensä 445,1 miljoonaa matkapuhelinta. Joka kahdeksas niistä oli älypuhelin. Microsoftin osuus putosi Strategy Analyticsin mukaan tammi-maaliskuussa enää 7,6 prosenttiin. Yhtiö myi yhteensä 33,7 miljoonaa matkapuhelinta.
Viime vuonna Audi esitteli R8-urheiluauton LMX-mallissa tehokkaat laservalot. Nyt yhtiö kehittää tekniikkaa, jossa laserajovalojen kirkkaus muuttuisi nopeuden mukaan. Ratkaisu perustuu vain yhden mems-pohjaisen peilirakenteen käyttöön.
EDA-työkaluistaan paremmin tunnettu Mentor Graphics on esitellyt sulautettujen laitteiden RTOS- eli reaaliaikakäyttöjärjestelmästään version, joka on räätälöity erilaisiin päällepuettaviin laitteisiin ja esineiden internetiin.
Monien analyytikoiden mukaan hyppy nykyisistä tietokoneista kvanttitietokoneisiin vastaa loikkausta putkielektroniikasta nykyisenkaltaisiin puolijohdepiireihin. IBM sanoo nyt ottaneensa ratkaisevia kehitysaskeleita tiellä kohti toimivia kvanttitietokoneita.
Microsoft on lunastanut lupauksensa ja tuonut kehitystyökalunsa myös muille alustoille. Build-kehittäjätapahtumassa esiteltiin .NET Core -ympäristö myös Macintosh- ja linux-tietokoneille.
Litiumioni-pohjaisten älypuhelin- ja läppäriakkujen tiedetään olevan tietyissä tilanteissa epävakaita. Englantilaiset tutkijat ovat nyt ensimmäistä kertaa kuvanneet, mitä akulle tapahtuu sen ylikuumentuessa ja syttyessä palamaan. Tutkimus auttaa valmistajia suunnittelemaan turvallisempia akkuja.
Kuinka toimia markkinoilla, joka näyttää kuihtuvan olemattomiin valmistajan silmien edessä. TomTom ei ainakaan vielä ole luovuttanut. Uutta elämää haetaan esimerkiksi elinikäisillä kartoilla ja uusilla tuotteilla, kuten action-kameroilla.
Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myytiin yli 350 miljoonaa älypuhelinta. Määrä on 23 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Juniper Researchin mukaan Asha-tuotelinjan lopettaminen rankaisi Microsoftia raskaalla kädellä.
Joukkorahoitus on erinomainen tapa löytää rahoittajia innovatiivisille hankkeille. Kampanjat osoittavat myös säälimättömästi, onko idea haluttava. Joskus ideat menevät kuin kuumille kiville. Niin kävi Udoon uudelle Neo-kehityskortille. Tutkimusten mukaan kampanjoiden läpimenoprosentti vaihtelee jopa palveluiden kesken. Toiset pystyvät kerskumaan yli 80 prosentin onnistumisprosentilla. Toisissa projekteista epäonnistuu yli puolet.
Wlan-yhteyksissä puhutaan laajasti toisen polven Wave 2 -piireistä, jotka tukevat usean käyttäjän ja usean kanavan MU-MIMO-tekniikoita. Broadcomin uusimmat piirisarjat kiihdyttävät wifi-nopeuden yli kahteen gigabittiin sekunnissa.
Netin IP-osoitteita oli alunperin 4,3 miljardia. Määrän tiedettiin jo vuosia sitten loppuvan kesken, joten 32-bittisten osoitteiden rinnalle kehitettiin 128-bittinen IPv6. ETSIn mukaan ensi vuoden loppuun mennessä puolet verkko-osoitteista on IPv6-muotoisia.
Teholähdevalmistaja XP Power on julkaissut uuden teknisen oppaan tehoelektroniikan suunnittelijoille. 156-sivuinen opus on ladattavissa ilmaiseksi XP:n verkkosivuilta rajoitetun ajan. ”The Essential Guide To Power Supplies” -opas on kirjoitettu helppolukuiseksi. Opas käsittelee tärkeimmät osa-alueet ja tekniset ominaisuudet AC-DC-teholähteistä ja DC-DC-muuntimista ja niiden integroinnista nykypäivän elektroniikkasovelluksiin.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.