Aalto-yliopistossa rakennettu Suomi 100 -satelliitti teki sen, mihin aiemmin pystyivät vain paljon suuremmat satelliitit. Se kuvasi ja tutki revontulia. Revontulialueen tutkiminen auttaa esimerkiksi turvallisten tietoliikenneyhteyksien kehittämisessä.
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden nimikkosatelliitti Suomi 100 on kiertänyt Maata 600 kilometrin korkeudessa reilun kolmen vuoden ajan. Työ on sujunut mallikkaasti, kertoo hanketta vetävä avaruustieteen- ja tekniikan professori Esa Kallio.
- Olemme ottaneet Suomi 100:n kameralla kuvia revontulista ja tehneet ainutlaatuisia mittauksia revontulialueella. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun CubeSat-satelliitti on pystynyt tähän.
CubeSat on maailmalla suosittu satelliittistandardi. Satelliitin peruskoko on 10 x 10 x 10 senttimetriä, mikä vastaa tilavuudeltaan litran maitopurkkia, ja paino korkeintaan 1,3 kiloa. Kuutioita voidaan myös yhdistellä kahden tai kolmen yksikön suuremmiksi satelliiteiksi. Standardi alentaa sekä rakentamisen että laukaisun kustannuksia, sillä kaikkien CubeSat-satelliittien laukaisussa voidaan käyttää samankokoisia sovittimia.
Yhden maitopurkin kokoinen Suomi 100 -avaruustutkimussatelliitti kantaa mukanaan kahta tutkimuslaitetta, laajakulmakameraa ja radiomittalaitetta. Tuoreessa tutkimusraportissa tutkijat analysoivat kameran revontulista ottamaa valokuvaa yhdistämällä sen maassa olevien revontulikameroiden valokuviin ja magneettikenttämittauksiin.
- Tutkimuksen mukaan valokuvassa näkyvät punaiset ja vihreät revontulet sijaitsivat Pohjois-Suomen ja Grönlannin välisellä alueella, Esa Kallio kertoo ja korostaa, että revontulten kuvaaminen on piensatelliitille haastava tehtävä esimerkiksi satelliitin pyörimisliikkeen takia.
Suomi 100:n radiomittalaite havainnoi Maan pinnalta lähetettyjä sekä avaruudessa luontaisesti syntyviä radioaaltoja. Satelliittitiimi osallistui kansainvälisen EISCAT-tutkimusyhteisön kanssa tutkimukseen vastaanottamalla Tromssasta, Norjasta, ionosfäärikuumentimella lähetettyjä radioaaltoja.
Mittaukset tehtiin niin, että kuumennin oli päällä juuri Suomi 100:n ylilentojen aikaan. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen CubeSat-luokan piensatelliitin ja maanpäällisen radiokuumennuslähettimen tekemä revontulialueen yhteismittaus käytetyllä korkealla HF-taajuusalueella. Ryhmän toisessa uudessa tutkimusraportissa esitetyt mittaukset osoittivat, miten revontulialueen hiukkasten lämpötila kasvaa voimakkaiden radioaaltojen vaikutuksesta.
Uudessa suunnitteilla olevassa mittauskampanjassa Suomi 100 tekee aikaisempaa yksityiskohtaisempia mittauksia yhdessä EISCAT-tutkan ja muiden mittalaitteiden kanssa. Suomi 100 -satelliitti jatkaa siis avaruussään tutkimusta tulevinakin vuosina.
Ylhäällä yhdistelmäkuva Suomi 100 -satelliitin uusista mittauksista. Valokuva revontulista (vasen yläkulma) ja satelliitin seuraavana vuonna tekemä radioaaltomittaus EISCAT-lähettimen yläpuolelta (oikea yläkulma). Revontulikuvaan on lisätty käsin revontulen takana näkyvä Kotkan tähtikuvio. Yhtenäiset valkoiset viivat näyttävät kameran kuvaussuunnan kuvaushetkellä. Piste katkoviivan päässä näyttää EISCAT-lähettimen sijainnin. Suomi 100 on litran kokoinen kuutiosatelliitti (valokuva oikeassa reunassa keskellä). Kuva: Aalto-yliopisto.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan mobiiliverkon laatu vaihtelee Suomessa huomattavasti alueittain. Bittimittari.fi-palvelun mittausten perusteella suurimmat erot näkyvät yhteysnopeuksissa kaupunkien ja maaseudun välillä.
STMicroelectronics on tehnyt merkittävän teknologisen läpimurron julkaisemalla uuden sukupolven älyanturin, joka yhdistää kaksi erillistä kiihtyvyysanturia samaan poikkeuksellisen pieneen (3 x 2,5 mm) koteloon. Tämä on ensimmäinen kerta, kun samassa moduulissa yhdistyy laajalle G-voima-alueelle skaalautuva mittauskyky, sulautettu tekoäly ja erittäin tarkka liikkeentunnistus.
Perinteinen elektroniikan valmistus perustuu prosesseihin, jotka johtavat usein materiaalihävikkiin, korkeisiin työkalukustannuksiin ja merkittäviin varastointikuluihin. Viime vuosina lisäävä valmistus (additive), erityisesti 3D-tulostus, on kuitenkin alkanut nousta varteenotettavaksi vaihtoehdoksi elektroniikan valmistuksessa, sillä se tarjoaa lisää suunnittelun joustavuutta sekä mahdollisia ympäristö- ja taloudellisia etuja.
Vaikka monet organisaatiot ovat jo ottaneet käyttöön perinteisiä tekoälyagentteja, tie täysin autonomisiin tekoälyagentteihin voi sisältää haasteita. Tekemällä strategisia investointeja ja omaksumalla metodisen lähestymistavan agenttien skaalaamiseen, sekä niiden erityisten roolien määrittelyyn, teollisuusyritykset voivat päästä loputtomalta tuntuvien kokeilujen yli ja alkaa nauttia tekoälyagenttien hyödyistä todellisessa elämässä, kirjoittaa teollisuuden ohjelmistoja kehittävän IFS:n tekoälyjohtaja Bob De Cuax.
