Tekniikan nopea kehitys ja tiedon helppo – ja ilmainen – saatavuus internetistä on johtanut ilmiöön, jossa suomenkielinen oppikirjatuotanto etenkin kapeilta tekniikan erikoisaloilta on vähentynyt. Esimerkiksi vielä 1980-luvulla julkaistiin runsaasti kirjoja elektroniikasta aina harrastajatasolta yliopistoon.

2000-luvulla julkaistuja laajoja korkeakoulutason oppikirjoja tulee äkkiseltään mieleen ainoastaan kaksi: edesmenneen professori Mauri Luukkalan Elektroniikka -kirjaan (Limes ry 1989–1995) pohjautuva Elektroniikan perusteet (Limes ry 1999-2004), joka on ollut käytössä Helsingin yliopiston elektroniikan perusopetuksessa, sekä Kimmo Silvosen Sähkötekniikka ja elektroniikka, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 2003.

Käytin mainittua Silvosen kirjaa oppikirjana ammattikorkeakoulun elektroniikan ja teoreettisen sähkötekniikan peruskursseilla, kunnes kustantaja päätti jakaa sen kahtia: laaja oppikirja pilkottiin vuonna 2009 kahteen osaan: Sähkötekniikka ja piiriteoria sekä Elektroniikka ja puolijohdekomponentit, joista kumpikin maksoi enemmän kuin alkuperäinen paksu teos. Koin epätarkoituksenmukaiseksi suositella opiskelijoita ostamaan kaksi kirjaa, joista käydään kursseilla vain pieni osa, minkä johdosta luovuin ’virallisesta’ kurssikirjasta ja siirryin käyttämään pelkkiä harjoitustehtäviä ja luentokalvoja ja suosittelin Silvosen kirjaa/kirjoja oheislukemistoksi.

Tämän takia olin enemmän kuin ilahtunut uutisesta, että Silvosen Sähkötekniikka ja elektroniikka on tehnyt paluun taas yksissä kansissa: nyt teoksen nimi on – tekijälleen ominaisen huumorintajun mukaisesti – Elektroniikka ja sähkötekniikka. Merkittävin yksittäinen muutos on, että uudistettu kirja sisältää myös Arduino-protoalustan käytön perusteet ja erilaisten toimilaitteiden käytön ja toiminnan. Tilaa on tehty tiivistämällä sisältöjä ja jättämällä pois muun muassa systemaattiset piirianalyysimenetelmät.

Vaikka kirja on suunnattu yliopistoon, se soveltuu myös ammattikorkeakouluun. Tämä piti paikkansa jo kirjojen edeltäjien osalta, ja uusi versio parantaa tilannetta entisestään.

Kirjaa voi varauksella suositella myös toiselle asteelle, esimerkiksi sähköstä kiinnostuneelle lukiolaiselle tai ammattikoulun niille oppilaille, joiden mielestä koulussa edetään liian hitaasti. Peruslukiomatematiikalla ymmärrettäviä juttuja pidemmälle harpataan vasta sivulla 119, diodin epälineaarisen yhtälön, Newton-Raphson-iteroinnin ja Taylorin sarjan yhteydessä – mitkä eivät ole rakettitiedettä nekään, ja aukeavat opettajan avustuksella tai jos motivaatiota riittää, omin päin netistä opiskelemalla. Haastavat matematiikat voi myös hypätä yli – tein näin itsekin, kun opiskelin RC-piirin latautumista lukiomatematiikkapohjalta 16-vuotiaana elektroniikkaharrastajana.

Teos on miellyttävän käytännönläheinen: alkupäässä käsitellään niin staattisen sähkön vaarat kuin leipälaudankin käyttö. Totutusta poiketen kirjassa käsitellään ensin puolijohdekomponenttien toiminta ja vasta puolenvälin jälkeen käydään vastusten värikoodien ja sähköfysiikan kimppuun.

Kirjan kirjoittanut lehtori Kimmo Silvonen on pitkän linjan sähkötekniikan opettaja Teknillisessä korkeakoulussa eli sittemmin Aalto-yliopistossa. Silvonen on opiskelijoiden keskuudessa tunnettu omalaatuisesta huumorintajustaan, joka näkyy myös kirjassa (Ote sivulta 43):

Huumoria ei kuitenkaan viljellä sen itsensä takia, vaan se on nokkelasti nidottu osaksi pedagogiikkaa: vaikea tai tärkeä asia jää helpommin mieleen, kun sen pukee vitsin kaapuun. Yllä olevan esimerkin ’virtalähteessä ei ole jännitettä’ on itsellekin tuttu väärinkäsitys sekä amk:n että Teknillisen korkeakoulun puolelta. Myös Silvosen kursseille TKK:lla osallistuneille tuttu ”Munat ja jauhot” -menetelmä RC-piirin differentiaaliyhtälön ratkaisussa käsitellään kirjassa. Erään yleisen pedagogisen ratkaisun, jota itse kutsuisin ”didaktisesti erittäin kyseenalaiseksi”, Silvonen lyttää ”täysin idioottimaiseksi”. Vaikka kirjaa on lyhennetty edeltäjäkaksikostaan, jo aikaisemmista kirjoista tuttu piirikaaviomerkintöjen selkeyteen liittyvä esimerkki on onneksi säilytetty (sivu 31):

Kirjaan on onnistuneesti sisällytetty tärkeät perusasiat – jos jokin tuntuu pintaraapaisulta, voi etsiä kirjastosta käsiinsä edellisen laajemman kirjaparin ja jatkaa opiskelua siitä. Tai tutustua englanninkielisiin tiiliskiviopuksiin, joiden tarjonta on runsasta ja vahvan suosituksen ansaitsevat klassikkoteos Horowitz & Hill: The Art of Electronics sekä matemaattisesti raskaampi ja vähemmän kytkentäesimerkkejä sisältävä Sedra & Smith: Microelectronic Circuits.

Erityismaininnan ansaitsee kirjan laaja-alaisuus: on vaikuttava suoritus saada samaan kirjaan tasokkaasti käsiteltynä koko sähkötekniikan ja elektroniikan perusteoria mikrokontrollereista Smithin karttaan ja kolmivaihejärjestelmästä kohinaan (josta ei ole julkaistu käytännössä ollenkaan suomenkielistä materiaalia). Piiriteorianörttinä kismittämään jäi ainoastaan Théveninin teoreeman pois jättäminen, kuten myös systemaattisten piirianalyysimenetelmien pois jättäminen. Tämä ei kuitenkaan syö teoksen arvoa oppikirjana: piirianalyysimenetelmät ja niiden tausta on helppo opettaa muutamalla kalvolla ja isolla kasalla harjoitustehtäviä: itse menetelmät teoriataustoineen eivät ole monimutkaisia, mutta niihin on tultava rutiini harjoittelemalla.

Silvosen Elektroniikka ja sähkötekniikka on sisällöltään vakuuttava pakkaus, jonka hinta-laatusuhdetta voi kuvata erinomaiseksi. Tämäkin on vähättelevää, kun otetaan huomioon, että vastaavan laajuiset englanninkieliset teokset voivat maksaa helposti satasen, vaikka suuremman kielialueen luulisi johtavan halvempaan yksikköhintaan. Jenkkikirjoista tuttu kiva värikuvitus opuksesta puuttuu – mutta onneksi myös niiden jonninjoutavat jaarittelut. Omana opiskeluaikana kismitti, kun monelle kurssille piti hankkia yli tuhatsivuinen kirja, josta käytännössä opiskeltiin vain joka luvun lopussa ollut tiivistelmä.

Sähkökirjan sähköinen versio ei vakuuta

Paperikirjan ohjehinta on 39 euroa, mutta ainakin vielä tätä kirjoitettaessa tilaaminen AdLibriksestä onnistui 29 eurolla sisältäen toimituksen postitse. Tätä ei voi pitää ainakaan ryöstöhinnoitteluna (mistä oppikirja-alaa usein syytetään), vaan pikemminkin päinvastoin. 29 euroa on suorastaan halpa, kun ottaa huomioon, että nykyään moni keskinkertainen lukiokirjakin – josta on iloa yhdellä vaivaisella kurssilla – voi maksaa uutena 40-50 euroa. Silvosessa riittää läpikäytävää ainakin 10-20 opintopisteen edestä.

Kirjan voi myös ostaa e-kirjana 29 euron hintaan kustantajan sivuilta muodossa ”Suojattu pdf”. Tarkemmin sanottuna kyseessä ei ole perinteinen suojattu pdf (josta on mm. tekstin kopiointi estetty), vaan erikoisempi tiedostomuoto, joka vaatii Adobe Digital Editions -ohjelman asentamisen. Macilla kirjan avaaminen tyssäsi ensin virheilmoitukseen E_ADEPT_REQUEST_EXPIRED. Uusi yritys työpaikan Windows-koneella tuottaa saman tuloksen. Nopeasti selviää, että kirjakaupan sivulta ladattu tiedosto ’vanhenee’ jos sitä ei lataa heti Adoben lukusovellukseen, vaan se pitää ladata kirjakaupan sivuilta uudelleen. Miksei näitä voi saada vesileimattuina pdf:inä, kuten ulkomaisilta kustantajilta? DRM-suojattuja kirjoja ostaessa pitääkin aina muistaa, että et osta teoskappaletta vaan käyttöoikeuden, joka on voimassa tasan niin kauan, kun kyseinen DRM-härpäke toimii.

Pdf-kirjasta puuttuvat pdf:n kaikki hyvät ominaisuudet, kuten sisällysluettelo, josta pääsee klikkaamalla kyseiselle sivulle. Sanahaku sentään toimii, mutta muuten navigointiominaisuudet ovat surkeat. Sääli että erinomainen sisältö pitää pilata virheillä jotka, jotka eräs IT-alan alan ammattilainen haukkui pystyyn jo vuonna 2010 mieleenjäävässä blogikirjoituksessaan E-kirjabisnes tuhon tiellä. Toimivasta e-kirjasta maksaisi mielellään enemmänkin kuin 29 euroa.

Koska sisällöstä ei juuri löydy kritisoitavaa, niin jatketaan muotoseikoilla: kirjan mainostamisen olisi voinut aloittaa jo keväällä, niin kirjan olisi voinut ottaa oppikirjaksi syksyn kursseille.

Kirjoittaja Vesa Linja-aho työskentelee Metropolia-ammattikorkeakoulussa autoelektroniikan lehtorina.