Tutkimuslaitos IDC järjesti tänään virtuaalisen Multicloud Digital Forum -tapahtuman, jossa käsiteltiin laajasti monipilvijärjestelmien haasteita ja mahdollisuuksia. Iso kysymys tulevaisuudessa on se, saadaanko amerikkalaisjättien rinnalle tulevaisuudessa eurooppalainen vaihtoehto.

Eurooppalaista ratkaisua on työstetty jo viime vuodesta alkaen. Kyse on saksalaisten ja ranskalaisten käynnistämästä GAIA-X-hankkeesta, jossa eurooppalaiselle datalle haetaan suvereniteettia. Eurooppalaisten datan pitäisi olla eurooppalaisilla palvelimella, ja sen käsittely pitäisi perustua eurooppalaisiin arvoihin.

Viime helmikuussa Euroopan komissio julkisti datastrategian, jonka puitteissa komissio investoi 10 miljardia euroa seuraavan seitsemän vuoden aikana eurooppalaiseen pilvimarkkinaa, muistutti IDC:n pilvitutkimuksen Euroopassa vastaava Carla Arend. Hänen mukaansa komissio pyrkii sekä tukemaan eurooppalaista pilviliiketoimintaa että turvaamaan eurooppalaisen datan.

- Strateginen huolenaihe on se, että emme omista laitteita, joilla valtaosa Euroopan datasta on tallennettu. Eurooppalaiset organisaatiot eivät tämän takia saa maksimaalista bisneshyötyä datastaan, Arend sanoi.

Asialla on myös tietoturva-aspektinsa. – Yhdysvalloissa on pilviasetus, joka antaa amerikkalaisille oikeuksille oikeuden saada eurooppalaisten organisaatioiden hallussa oleva data oikeudenkäyntien käyttöön. Tämä mahdollisesti rikkoo GPDR-asetuksia, Arend jatkoi.

Euroopassa on toki pilvipalveluiden tarjoajia, mutta 70 prosenttia markkinoista on suurten amerikkalaisyritysten hallussa. On myös vaikea vielä sanoa, millainen GAIA-X-pohjainen pilvirakenne voisi olla. Kovia vaatimuksia sille joka tapauksessa asettuu. GAIA-X-verkon kautta pitäisi pystyä tarjoamaan käytännössä reaaliaikaisia palveluja kaikkialla, kuten Equinix tarjoaa oman globaalin verkkonsa kautta, mistä Equinixin Suomen maajohtaja Sami Holopainen kertoi IDC:n tapahtumassa.

Myös suomalaiset ovat aktivoituneet GAIA-X-hankkeessa. Esimerkiksi Sitra kertoi viime viikolla ryhtyvänsä selvittämään suomalaisten toimijoiden roolia ja mahdollisuuksia GAIA X -aloitteessa. Carla Arendin mukaan datan tallentamiseen amerikkalaiseen pilveen pitäisi aina liittyä riskienarviointi. – Suuret pilviyritykset määräävät innovaation vauhdin, joten niiden hylkääminen voi johtaa siihen, ettei organisaatio pysy kehityksen ja digitaalisen innovoinnin vauhdissa mukana. Toisaalta eurooppalaisyritykset joutuvat tulevaisuudessa osoittamaan, että ymmärtävät miten heidän hallussaan oleva data liikkuu EU:n ja muun maailman välillä.

ETNtv

Watch ECF videos

Tekoälyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisää...

SOM-ratkaisut ovat lääketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template