Check Point Research on julkaissut helmikuun haittaohjelmakatsauksensa. Tutkijat kertovat, että Trickbot-troijalainen oli helmikuussa haittaohjelmien kärkisijalla ensimmäistä kertaa. Tammikuussa se oli listan kolmantena.

Check Pointin tutkijat raportoivat, että tammikuisen Emotet-bottiverkon hajottamisen jälkeen verkkorikolliset ovat hyödyntäneet muita huippuunsa hiottuja haitakkeita, kuten Trickbotia, ja käyttäneet uusia tekniikoita vilpillisessä toiminnassaan.

Helmikuussa Trickbotia jaettiin roskapostikampanjalla, jossa yritettiin huijata laki- ja vakuutusalan väkeä lataamaan koneelleen haitallisen JavaScript-tiedoston sisältävä .zip-arkisto. Kun tiedosto avataan, se yrittää ladata haitallisen hyötykuorman etäpalvelimelta.

Trickbot oli maailman neljänneksi yleisin haittaohjelma vuonna 2020, jolloin se havaittiin kahdeksassa prosentissa organisaatioista. Sillä oli keskeinen rooli yhdessä viime vuoden huomattavimmista ja kalleimmista verkkohyökkäyksistä, joka kohdistui Yhdysvaltain johtavaan terveydenhuollon tarjoajaan, Universal Health Servicesiin (UHS).

Check Pointin tutkimusjohtaja Maya Horowitzin mukaan Trickbotin nousu kärkeen ei ole mikään yllätys. - Vaikka levinnein haittaohjelma poistetaan, jäljelle jää monia muita, jotka aiheuttavat edelleen suurta vaaraa tietoverkoille maailmanlaajuisesti. Organisaatioiden on varmistettava, että niillä on vankat turvajärjestelmät verkkojen vaarantumisen estämiseksi ja riskien minimoimiseksi. On ensiarvoisen tärkeää kouluttaa työntekijät tunnistamaan Trickbotia ja muita haittaohjelmia levittäviä haitallisia sähköpostityyppejä, hän evästi.

Suomessa Trickbot oli helmikuussa haittaohjelmien top10-listan kuudennella sijalla. Kärkisijan otti Growtopia, jota esiintyi lähes seitsemässä prosentissa maan yritysverkoista maailmanlaajuisen esiintyvyyden ollessa 0,17.

Suomen yleisimmät haittaohjelmat helmikuussa 2021
  1. Growtopia – Esiintyvyys 6,62 %.
  2. Formbook – Windows-järjestelmän haittaohjelma, joka kerää uhrien tietoja monin eri tavoin. Esiintyvyys 2,94 %.
  3. XMRig – Monero-kryptovaluutan louhija. Esiintyvyys 2,21 %.
  4. Ryuk – Kiristyshaittaohjelma, jota on käytetty kohdennettuihin ja hyvin suunniteltuihin hyökkäyksiin organisaatioihin ympäri maailmaa. Se salaa tietokoneisiin, palvelimiin ja datakeskuksiin tallennettuja tiedostoja ja pyytää tietojen vapauttamisesta isoja, jopa 320 000 dollarin lunnaita bitcoineissa. Esiintyvyys 1,84 %.
  5. Glupteba – Vuodesta 2011 tunnettu takaovi, joka kypsyi vähitellen botnetiksi. Esiintyvyys 1,84 %.
  6. TrickBot – Windows-alustaan kohdistettu, pääasiassa pankkihuijauksiin tähtäävä haittaohjelma, jota levitetään lähinnä roskapostikampanjoiden tai muiden haittaohjelmaperheiden kautta. Esiintyvyys 1,84 %.
  7. Arkei – Troijalainen, joka varastaa luottamuksellisia tietoja, kuten kirjautumistunnuksia. Esiintyvyys 1,10 %.
  8. Zloader – Haittaohjelma, joka varastaa pankkitunnusten lisäksi uhrin verkkoselaimiin tallennettuja salasanoja ja evästeitä. Esiintyvyys 0,74 %.
  9. Princess – Kiristyshaittaohjelma. Esiintyvyys 0,74 %.
  10. PsKill, Remcos, Neshta, Cryxos – Kaikkien esiintyvyys 0,74 %.

Mobiilihaittaohjelmien globaalilla listalla ensimmäisenä oli helmikuussa Android-haittaohjelma Hiddad, joka paketoi sovelluksia uudelleen ja julkaisee ne sovelluskaupassa. Pääasiassa se levittää mainoksia. Toiseksi yleisin oli xHelper, jota käytetään muiden haitallisten sovellusten lataamiseen ja mainosten näyttämiseen. Sovellus pystyy piiloutumaan käyttäjältä ja virustorjuntaohjelmilta ja asentamaan itsensä uudelleen, jos käyttäjä poistaa sen.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template