Ensi torstaina Euroopan parlamentti äänestää kannastaan lainsäädäntöön, joka koskettaa meitä kaikkia. Euroopan datastrategiaa koskevan mietinnön esittelee parlamentin jäsen Miapetra Kumpula-Natri. joka eilen valotti asian tilaa Euroopan parlamentin Suomen-toimiston järjestämässä tilaisuudessa.

EU:n datalainsäädäntö on äärimmäisen tärkeä hanke, sillä se määrittelee jatkossa datankäytön periaatteista sekä yritysten, viranomaisten että eurooppalaisten kannalta. Kumpula-Natrin mukaan asian tärkeys näkyy myös mietinnän saamien muutosehdotusten määrässä: niitä eri valiokunnissa tuli satoja.

Syksynä Data Actiksi muuttuvalla datastrategialla on oikeastaan kaksi keskeistä tavoitetta. Ensinnäkin halutaan toteuttaa datan yhtenäismarkkinat ja mahdollistaa eurooppalaisten toimijoiden kilpailukyky. Kumpula-Natri muistutti, että datatalouden koon ennustetaan kasvava yli 800 miljardiin euroon seuraavan neljän vuoden aikana. Tämä olisi 6 prosenttia koko EU:n bruttokansantuotteesta.

EU:ssa tavoitellaan myös sitä, että data olisi yhteentoimiva eri sektoreiden ja toiminta-alueiden kesken. EU:n kielellä puhutaan yhteisestä data-avaruudesta. Kumpula-Natri muistutti siitä, että lainsäädännön ja yhteisten pelisääntöjen luomisen ongelma on se, että jäsenmaat ovat niin erilaisia. Suomessa on totuttu siihen, että julkiset dokumentit ovat digitaalisia ja avoimia. Monissa maissa järjestelmät ovat tähän verrattuna kivikautisia.

EU:n prosessit ovat aina pitkäkestoisia ja kimurantteja, ja näin on myös Data Actin kanssa. Eilisessä tilaisuudessa puhunut liikenne ja viestintäministeriön tietoliiketoimintayksikön johtaja Maria Rautavirta korosti, että LVM on painottanut yksilön keinoja hallita omaa dataansa.

Rautavirran mukaan suomalainen MyData on hyvä malli, jota Suomi ajaa koko EU:n alueelle. Tällä hetkellä eurooppalaisten data ei ole eurooppalaisten hallussa. Esimerkiksi pilveen tallennettavasta datasta 70 prosenttia menee amerikkalaisten pilvipalveluyritysten palvelimille.

Tätä puutetta on yritetty paikata GAIA-X-hankkeella, joka olisi eurooppalainen pilvi-infra. Sitra selvittää jo laajasti suomalaisten toimijoiden mahdollista roolia tulevassa GAIA-pilvessä.

Toinen tärkeä tavoite Data Actin valmistelussa on saada datankäyttö vastaamaan eurooppalaisia arvoja. Käytännössä tämä tarkoittaa datan avoimuutta ja ihmisten yksilönsuojan turvaamista. Mahtaako se onnistua unionissa, jossa jäsenet usein näkevät lainsäädännön vain keinoksi yrittää turvat omia intressejään?

- Olen luottavainen, että jäsenmaat näkevät datan jakamisen suhteen Euroopan sisämarkkinoiden hyödyn. On selvää, että jos data saadaan liikkumaan reiluilla pelisäännöillä ja luottamuksella EU:n sisällä, ovat hyödyt esimerkiksi yrityksille moninkertaiset. 446 miljoonaa ihmistä on paljon enemmän kuin 5,5, miljoonaa, Kumpula-Natri sanoo.

Hän uskoo, että jäsenmaiden sijaan enemmän haasteita tulee aiheuttamaan se, että datatalouden ja digitalisaation saralla eri jäsenmaissa ollaan hyvin erilaisissa lähtökohdissa. - On luontevaa, että datan jakamisen hankkeita syntyy ensin alueellisemmin, esimerkiksi Suomeen tai Pohjoismaihin. Lisäksi etenkin julkisen datan jakaminen vaatii uudenlaista kulttuuria, ja tämän levittämistä.

Kumpula-Natrin mukaan on tärkeää varmistaa, että tehdyt data-aloitteet voivat myöhemmässä vaiheessa kasvaa EU:n laajuisiksi. - Tämän vuoksi EU on juuri tekemässä DGA:n ja Data Actin kaltaista lainsäädäntöä. Ensisijaisen tärkeää on tärkeää tunnistaa, mitä dataa on ja missä, ja millä käytännöillä sen saa jaetuksi. Toki pelisääntöjä noudattaen, Kumpula-Natri päättää.

ETNtv

Watch ECF videos

TekoÀlyn avulla robotteja voidaan ohjata puheella

ETN - Technical article

Generatiivisen tekoälyn vallankumous, joka tuo chatbotit asiakaspalveluun ja mahdollistaa älykaiuttimien kaltaiset laitteet, on vasta alkua. Sama teknologia, joka ymmärtää ihmisten puhetta, siirtyy nyt robotiikkaan, missä se auttaa kehittämään algoritmeja robottien liikkeiden ohjaamiseen ja politiikkojen toteuttamiseen tärkeiden tehtävien suorittamiseksi.

Lue lisÀÀ...

SOM-ratkaisut ovat lÀÀketieteellisen elektroniikan luotettava tulevaisuus

Lääketieteellinen elektroniikka on yksi nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Väestön ikääntyminen, erityisesti länsimaissa, ja terveydenhuollon teknologioiden jatkuva kehitys pitävät yllä kovaa kysyntää ja ohjaavat alan tutkimus- ja tuotekehitystä, kirjoittaa Digi Internationalin OEM-ratkaisuista Euroopassa vastaava johtaja Ronald Singh.

Lue lisÀÀ...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

 SPONSORS

 

Etteplan supports customers cross industries in digitalizing their business from requirement specifications to solution development and implementation. With over 30 years of experience, Etteplan has the needed expertise to develop a wide range of industrial applications, from large established companies to start-ups. We deliver complete turn-key solutions containing cross-discipline know-how.

 

CN Rood offers technical solutions in the field of testing and measurement. We aim to remain leaders in that regard. Our customers are often not looking for a product, but for a solution, and we all have the drive to work on that solution. What we love to do most is to continually work on the latest developments in the field of testing and measuring equipment. Now and in the future.

 


EBV Elektronik was founded in 1969 and is one of the leading specialists in European semiconductor distribution. This success is based on the underlying company philosophy, which was developed a long time ago and which still applies today: operational excellence, flexibility, reliability and execution – with the goal of achieving the highest degree of customer satisfaction.

 

Tria is a world leader in the design and manufacture of embedded computing for OEMs. We offer a broad range of off-the-shelf modules to fully customized systems built for our customers. With a global footprint and deep in-house expertise, we support innovators from design to delivery.

congatec is a rapidly growing technology company focusing on embedded and edge computing products and services. The high-performance computer modules are used in a wide range of applications and devices in industrial automation, medical technology, robotics, telecommunications and many other verticals.

 

Mespek was founded in 1989. Our main products are embedded electronic modules, industrial PCs with peripherals, KVM and server management products, as well as wireless solutions for IoT applications.

 

Since 1985, Digi International Inc. (Digi) has been a pioneer in wireless communication, forging the future for connected devices and responding to the needs of the people and enterprises that use them.

 

CVG Convergens is an ICT services company specialized in embedded systems, smart connected products and ICT systems and processes for SME businesses. Our mission is to help our clients, our team, and the society to improve and thrive by providing reliable and sustainable solutions, services, and products by creative and efficient application of technology.

 

BCC Solutions Oy is a Finnish company that, in addition to expert services, offers comprehensive equipment solutions for data transfer and telecommunication networks, as well as their analysis, testing and measurement. We broadly represent the industry's leading brands.

 

Acal BFi has trusted expertise in advanced electronics for 50 years. If you’re in search of a trusted technology solutions partner, your search ends here. Our extensive knowledge, cutting-edge portfolio, and worldwide capabilities are at your service to bring the future into reality.

 





ECF template